maanantai 24. heinäkuuta 2017

Isoja iloja ja suuria suruja

Vaikka kronologisessa järjestyksessä ilot ovatkin tulleet ennen suruja, niin aloitan kuitenkin niistä ikävistä uutisista. Tuntuu jotenkin loogisemmalta, että saa sitten lopettaa tämän kirjoituksen hyviin uutisiin ja mukaviin fiiliksiin. 


Aloitetaan suht kaukaa ajassa taaksepäin. Charlie kävi toukokuussa Heinolassa hammaskontrollissa vuodenvaihteessa tapahtuneen hampaanpoiston jälkeen. Sillähän oli ollut hampaanpoistonkin jälkeen aika ajoin syömättömyyskohtauksia, eli se vain välillä yhtäkkiä lakkasi syömästä ja tuli mahastaan kipeäksi. Kipulääkkeen, suolistolääkkeen ja pakkosyötön avulla se saatiin aina takaisin tolpilleen. Ja sitten se oli taas oma, pirteä ja hyvin syövä itsensä. Jo tuolloin Heinolassa selvisi, että poistettu hammas oli kasvanut takaisin, joskin suht normaalina, ja että purukaluston vasemmalla puolella oli kaikenlaista pientä häikkää. Hampaita kuitenkin saatiin muotoiltua ja olettamus oli, että kani voi elää ihan normaalisti, kunhan se käy muutaman kuukauden välein raspauksessa. Paino oli kanilla pudonnut noi 300 grammaa, mutta koska Jaska oli aina ollutkin vähän liian lihava niin se oli nyt aikalailla normaalipainoinen. Totta kai suun toispuoleisuus oli hidastanut syömistä.

Tuon hammashoitokeikan jälkeen Charlielle tuli kuitenkin edelleen noita syömättömyyksiä. Olin jo keväällä päättänyt, että varaan sille kesälomareissumme yhteyteen heinäkuulle hammaslääkäriajan Mikkeliin samalle lääkärille, joka teki hampaanposton. No, jo juhannuksena kani oli lähellä päästä hengestään, kun syömättömyyskohtaus ei vain meinannut mennä ohi. Lopetusaika päivystävälle lääkärille 90 kilometrin päähän oli jo varattu, mutta suunnilleen tuntia ennen kuin sinne olisi pitänyt lähteä, kani alkoikin syödä.

Varasin Mikkeliin tietysti sen ajan, ja eka kesälomaviikko eli heinäkuun eka viikko meni mökkeillessä. Kaikki sujui hyvin, Charlie oli pirteä (niin pirteä kuin tuo mukavuudenhaluinen entinen möhömaha nyt ylipäänsä on koskaan ollut) ja iloinen itsensä. Se vietti myös 5-vuotissynttäreitään 9.7. ja jakoi synttäriherkut sydänkäpysensä eli Aadan kanssa. Matkattiin mökiltä Mikkeliin toista lomaviikkoa viettämään ja keskiviikkona 12.7. käytiin hammaslääkärissä suunnitellusti. Ell kertoi, että koko purukaluston vasen puoli oli suorastaan surkea ja oikea puolestaan kuin oppikirjasta. Hän arveli, että syömättömyydet ovat johtuneet siitä, että hammasvaivojen takia kani ei ollut aina pureskellut ruokaansa kunnolla, jolloin suolistoon on joutunut mm. liian suuria heinänpaloja. Kanin superherkälle suolistolle sellaiset ovat tosi pahasta ja häiritsevät suoliston normaalia toimintaa. Niinpä kanille on muodostunut hevosen (kaasu)ähkyn tyyppinen tila, jossa maha on luonnollisesti aika kipeä.

Kaikki postauksen kuvat ovat heinäkuun alun mökkireissulta.


Ell oli kuitenkin ihan positiivisin mielin sen suhteen, että kun hampaat nyt sai taas muotoiltua kuosiin, niin riittää että muutaman kuukauden päästä taas tsekkaa tilanteen. Mikään hammas ei siis ollut varsinaisesti rikki, tulehtunut tai mitään sellaista. Osa hampaista vain oli tosi pieniä nysiä, ja sen alkuperäisen ongelmahampaan viereinen hammas oli kasvanut vinoon kohti poskea aiheuttaen sitten vikaa myös vastahampaaseensa. Hiomalla hampaat saatiin ihan hyvään kuosiin kuitenkin, Charlie toipui rauhoituksesta nopeasti ja oli jo illalla kuin mitään ihmeellistä ei sinä päivänä olisi tapahtunutkaan. Olin ihan fine sen ajatuksen kanssa, että hampaat pitäisi hoidattaa hieman normaalia useammin, kunhan syömättömyyskohtauksista päästäisiin eroon. 

Kotiin palailtiin lomareissulta perjantaina 14.7. Kaneilla oli kaikki hyvin ja reissusta "toivuttiin" kuten aina ennenkin, eli heti oltiin ihan rennosti ja tyytyväisinä. Muutama päivä siinä sitten vierähtikin ihan omalla painollaan, kunnes viime tiistai-iltana Charlie lakkasi taas syömästä. Ensin vaikutti, että "kohtaus" ei tällä kertaa olisi niin paha, sillä kani ei vaikuttanut niin kipeältä mahastaan kuin aiemmin. Päätin kuitenkin, että mikäli homma ei menisi ohi seuraavaan päivään mennessä, niin rakas pieni luppakorva saisi päästä vaivoistaan lopullisesti. Charlie sai asiaankuuluvat lääkkeet ja pakkosyötin sitä ruiskulla illalla (kauravelliä) ja muutaman kerran yön aikana. Aamulla se söi muutaman ratamonlehden ihan vapaaehtoisesti ja hetken ajan näkyi pieni valonpilkahdus. Normaalisti kuitenkin sen jälkeen, kun kani on alkanut vähän syödä itse, se on alkanut hetken kuluttua syödä ihan kunnolla ja lopulta normaalisti. Nyt ei kuitenkaan käynyt niin.

Soitin Heinolan eläinlääkäriasemalle aamulla ja sanoin suoraan, että nyt on Charlien tilanne se, että paras varata suoraan aika piikille. Sieltä oltiin tosi ymmärtäväisiä, mutta kysyttiin kuitenkin, että haluanko, että kania vielä tutkitaan. Totesin, että eiköhän Charlieta oli tutkittu ja hoidettu jo niin paljon, että nyt on parempi vain lopettaa. Että viikko sitten oltiin viimeksi hoidettu hammaskalusto niin hyväksi kuin vain mahdollista ja silti tilanne oli tämä. Charlie vaikutti jo itsekin jotenkin siltä, että oli luovuttanut. Mun pieni rakas. Kyllä sen vaan huomaa, milloin on aika päästää irti. Lopetusaika saatiin vasta iltapäivälle klo 14.30. Toisaalta se tuntui hyvältä; vielä olisi monta tuntia armonaikaa, jos Jaska vaikka vielä tokenisikin. Toisaalta oli tosi raastavaa odottaa tuntikausia, kun kuitenkin oikeasti tiesi, mitä on edessä. Loppuun asti yritin pakkosyötön avulla saada suolistoa toimimaan, mutta ei se enää jaksanut. Liekkö ne toistuneet syömättömyydet lopulta heikentäneet suoliston niin, ettei sillä enää ollut vain mahdollisuutta toimia normaalisti.


19.7.2017 klo 14.30 pieni ystäväni sai nukkua ikiuneen. Ensimmäisen rauhoituspiikin jälkeen se sai nukahtaa syliini kunnes sai varsinaisen lopetuspiikin. Eläinlääkärin kanssa vaihdettiin vielä ajatuksia siitä, että nämä ovat tosi ikäviä tilanteita ja päätöksiä, mutta että Charlien kanssa kyllä käännettiin kaikki käännettävissä olleet kivet ennen kuin tähän päädyttiin. Olen aina ollut sitä mieltä, että on osattava päästää irti ennen kuin eläin joutuu kärsimään, ja siitä periaatteesta haluan tietenkin pitää kiinni myös näiden omieni kohdalla. En olisi halunnut luovuttaa, mutta ei tuntunut enää oikealta myöskään yrittää uudelleen ja uudelleen, kun pysyvää apua ei vaan saanut mistään hoitotoimenpiteestä. 

Sain valita kuvastosta uurnan, ja kanin ruumis jäi eläinlääkäriasemalle odottamaan toimitusta tuhkattavaksi. Tällä viikolla mun pitäisi saada Charlie takaisin pikkuruisessa uurnassaan. Vaikka suru on suunnaton ja ikävä ihan älyttömän iso, niin silti olen kyllä myös tosi helpottunut. Enää ei tarvitse stressata, että koskakohan se rakas lemmikki taas tulee kipeäksi ja että tokeneekohan se tällä kertaa. Ja ennen kaikkea Charlien ei tarvitse kärsiä. Vaikka se olikin tosiaan syömättömyyksien välissä ihan normaali, reipas ja iloinen, eikä silloin kärsinyt yhtään mistään vaan eli vailla huolen häivää niin kuin pienen pupun kuuluukin, niin en epäile hetkeäkään, etteivätkö nuo tilanteet olisi stressanneet sitä ihan yhtä lailla ja enemmänkin kuin minua.

Nyt Aada on ilman kanikaveria, ja hiljakseen olen netistä selaillut sille mahdollista uutta ystävää. Se ei ole ihan yksinkertaista, sillä haluan suunnilleen samanikäisen kaverin, jottei kohta olisi taas se tilanne, että Aadasta aika jättää ja taas jää toinen pupu yksin. Aadahan voi elää vielä vaikka viisikin vuotta, mutta jos ottaisin sille kaveriksi poikasen, joka eläisikin kymmenen vuotta, niin olisin kanikierteessä. Ja kun tarkoituksena on lopettaa kaninpito ainakin toistaiseksi kunhan Aadasta - ja sen mahdollisesta uudesta kumppanista - aika jättää. Niin ihania ja valloittavia eläimiä kuin kanit ovatkin, niin tällaiselle mun kaltaiselle stressaajalle noin herkkä lemmikki aiheuttaa vielä vatsahaavan. Mä kun olen muutenkin sellainen, että eläimet on hoidettava just eikä melkein, niin soppa on valmis kun lemmikkinä on eläin, joka sairastuu niin herkästi ja jolle on tosi vaikea saada oikeasti lajiasiantuntevaa hoitoa. No, Aadaa pidän tietenkin kuin kukkaa kämmenellä niin kauan kuin se täällä mun ilonani on. Aadahan onkin mun pieni kullannuppu ja rakkain pieni aarteeni.

Ihan yksin ilman eläinystävää Aadan ei kuitenkaan ole tarvinnut näitä päiviä viettää. Päästäänkin niihin iloisiin uutisiin: meille tuli heinäkuun alussa karvaista perheenlisäystä, kun kohta nelivuotias coton de tulear -poika Picasso eli Piki liittyi joukkoon. Pikin aiempi perhe joutui luopumaan siitä allergian takia, ja me saatiin pojasta tieto Villen porukoitten naapurin ja parin lisävälikäden kautta. Käytiin poikaa juhannuksen mökkimatkan varrella katsomassa ja sen verran hauskalta tapaukselta vaikutti, että päädyttiin se meille ottamaan. 

Pikkelssi! Tässä vielä kesäturkki hieman kesken...

... mutta tällainen turvelo se oli tullessaan. Turkki oli pakko ajella ihan lyhyeksi, kun oli päässyt sen verran huopaantumaan.

Piki on tosi energinen ja kiltti, mutta myös pericottonmainen jääräpäisyys puskee välillä esiin. Kaiken kaikkiaan se on kuitenkin tottelevainen ja hyvätapainen - ja tosi perso ruualle. Ruuanhimo on sekä sen hyviä että huonoimpia puolia - helppo motivoida ruualla, mutta toisaalta saa olla tosi tarkkana, ettei se syö kaikkea mitä ulkona eteensä sattuu tai keittiössä lattialle tippuu. Varsinaisesti aggressiivinen se ei onneksi ruuasta ole. Hauska tapaus oli, kun oli antanut Pikille sellaisen 100-prosenttisesti kasvisperäisen Denticks-purutikun, ja jostain syystä tuo ahneuden perikuva ei siitä sitten kuitenkaan välittänyt - ainakaan niin paljoa, että olisi sitä syönyt. Se jätti tikun olkkarin lattialle, josta sen löysi Aada. Nuohan ovat kanillekin soveltuvia puruherkkuja, ja Aada sitä alkoikin innolla nakertaa. Piki istui vieressä ja toljotti tiiviisti, muttei tehnyt mitään. Kun Aada oli saanut tikusta tarpeekseen ja häipyi paikalta, nappasi Piki tikun vaivihkaa ja kävi piilottamassa sen. Se oli monta päivää ties missä makkarin perukoilla, kunnes aada sen lopulta löysi ja söi loppuun.

Tosiaan, Piki tulee kanien - tai tällä hetkellä kanin - kanssa tosi hyvin juttuun. Ekat päivät silloin mökillä saivat mut epätoivon partaalle, kun Piksu haukkui kaneille vimmatusti aidan läpi ja "jahtasi" niitä aidan vierellä. Kun kannoin kaneja kopassa ulkotarhasta sisälle, Piki vaikutti siltä kuin olisi odotellut saavansa ne iltapalaksi. Ajattelinkin, että tulee piiiitkä ja paha rasti saada ne siihen pisteeseen, että niitä voi pitää vapaasti samassa tilassa ihmisten ollessa kotona. Mutta mitä vielä. Mikkelissä ollessa Piki pääsi hihnassa muutaman kerran nenäkkäin pupujen kanssa. Se haisteli niitä tosi kiinnostuneena ja nuolaisikin vähäsen, mutta oli ihan rauhallisesti eikä yrittänyt mitään sen kummempaa. Kotona sitten päästin sen varovasti heti ekana iltana vapaaksi pupujen kanssa, valjaat päällä, ja itse valmiina nappaamaan sen jos näyttää että tulee tilanne päälle. 

No, ei tullut tilannetta! Piki kävi haistelemassa puput mutta totteli heti kun sanoin, että yhtään ei saa jahdata eikä ahdistella liikaa. Muutaman kerran se ekoina päivinä innostui hölköttelemään pupun vieressä/perässä jos pupu intoutui pomppimaan oikein kovasti, mutta mitään varsinaista jahtaamista ei ole ollut ja nuokin juoksemiset ovat kyllä loppuneet kun on komennettu. Kovasti sai poika tietysti kehuja käytöksestään kun oli kiltisti heti alkuun, ja rehellisesti täytyy sanoa että tuli kyllä tippa linssiin kaiken sen etukäteisahdistuksen jälkeen. Olin valmistautunut siihen, että meillä on kauheata koiraporttirumbaa, varomista ja stressaamista edessä pahimmillaan kuukausia, mutta sitten kaikki menikin noin hyvin. Täytyy olla iloinen noista viisaista eläimistä! Puputhan ei olleet edes silloin mökillä moksiskaan Pikistä vaikka se kuinka haukkui, ne kun olivat jo niin tottuneita koiriin ja kokivat tietysti muutenkin olevansa hyvässä turvassa aidan takana toinen toisensa turvana.

Aada on ollut Charlien kuoleman jälkeen tosi seurallinen, hakeutunut niin Pikin kuin ihmistenkin seuraan. Tuntuu oikeastaan tykkäävän Piksusta aika paljon! Toisaalta se on kuitenkin myös osannut ottaa ihan rennosti kanimaiseen tapaan aivan omissakin oloissaan, joten ei voi sanoa, että se olisi mitenkään maansa myynyt. Vähän se ekana iltana etsiskeli pupuystäväänsä, kävi mm. kuljetuskopan tarkistamassa muutaman kerran, mutta muuten on kyllä ollut reipas ja ihan onnellisen oloinen. Kaipa sekin jo vaistosi, ettei Charliella ollut kaikki hyvin. Aiemminhan meillä oli kaneilla porttikielto makkariin, mutta nyt ollaan pidetty makkarikin Aadalle avoinna niin sen ei tarvitse olla öisin niin yksin. Joka aamu viiden-kuuden välillä se onkin käynyt riehumassa sängyn ympärillä... Heh, mikä riiviö. Päivisin, kun ollaan Villen kanssa töissä, meillä on komppariaidasta rakennettu portti olkkarin ovella niin, että Aadalla on käytössään iso olkkari ja Pikillä koko muu kämppä.

Paljon jäi varmasti kertomatta. Pikistä täytyy tehdä vielä kunnon esittelypostaus, ja Charliesta muistokirjoitus, mutta nyt alkaa olla jo niin paljon tekstiä ja pää tyhjä, että ehkä parempi lopettaa tähän tällä kertaa.

Niin rakas pieni höpönassu ♥


Piki ja vanhasta kodista mukaan tullut maailman tärkein pallo.

Tässä vielä kaikki yhdessä koossa :'( Voi mun kullat.


6 kommenttia:

  1. Osanotot karvaisen ystävän pois menon johdosta :( ja samalla onnittelut uudesta perheenjäsenestä :)

    VastaaPoista
  2. Teit rohkean ja oikean päätöksen! Ikävintä eläinten omistamisessa on juuri tuo viimeisen päätöksen tekeminen, mutta onneksi se kaikki muu on aina sen arvoista. :) Onnea myös uudesta ystävästä! Meillä bolognesella on ihan hirveän vaativa turkki, eikä sitä saa pidettyä pitkänä millään... mun silmään lyhyempi turkki tosin näyttääkin paljon kivemmalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kyllähän sitä eläimen ottaessaan sitoutuu siihen, että viimeinen päätös on tehtävä ennemmin tai myöhemmin. Mutta toden totta ne valoisat puolet eläimen omistamisessa vie voiton, enkä ite vois kuvitellakaan eläväni ilman mitään lemmikkiä vaan sen takia, että luopuminen on niin tuskallista.

      Oon itse asiassa samaa mieltä tuosta turkkiasiasta, kaikki nuo pienet valkoset turkkirodut miellyttää enemmän silmää lyhyessä turkissa kuin pumpulipallerona :D

      Poista
  3. Lämmin osanotto Charlien pois menon johdosta. Oikea päätös ja kunnioitettavaa, että päästit ystävän lähtemään kun aika oli. <3

    Onnea myös uudesta perheenjäsenestä, oikein hauskan näköinen ja kuuloinen tapaus. Jään mielenkiinnolla odottamaan lisää tarinoita hänestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset <3
      Luulenpa että Pikistä ja sen touhuista saa aika monta hauskaa tarinaa kerrottavaksi =D

      Poista

Kivat kommentit piristävät ja palaute on aina tervetullutta, joten rohkeasti kommentoimaan!