tiistai 18. lokakuuta 2016

Ajatusta mukaan

Nyt, kun olen päässyt treenailemaan Maggien kanssa enemmän ja kohtalaisen säännöllisesti ja sitä myöten saanut hieman kiinni siitä, kuinka sitä tammaa kannattaa ratsastaa, olen alkanut saada myös hieman enemmän ajatusta mukaan treenaamiseen sen kanssa. Ei tule vain höntsättyä ihan helppoja juttuja, vaan uskaltaa vähän kokeilla erilaisia tehtäviä ja vaatia enemmän. Mäkkärihän on osaamistasoltaan paljon Zolaa edellä niin ihan siinä perus ratsastettavuudessa tasapainoineen, tasaisuuksineen ja kokoamiskykyineen kuin sitten myös teknisesti. Toisaalta M on sitten kuitenkin vähän Zolaa vähemmän nöyrä tietyllä tapaa: Zolahan on ihan äärettömän nöyrä eikä oikeastaan koskaan varsinaisesti testaa ratsastajaa tai yritä mennä sieltä missä aita on matalin, kun taas Maggie saattaa vähän testata ja lintsata, jos ei sitä laita tomerasti töihin.

Se onkin ollut yksi suurimpia haasteita Maggien kanssa nyt, kun olen treenannut sen kanssa yksinäni ilman Janinan läsnäoloa. Tai oikeastaan nyt tuntuu jo siltä, että olen päässyt ihan hyvin kärryille siitä, milloin tamma meinaa lintsata ja milloin sillä on oikeasti vähän hankalampi päivä, mutta muutamat ekat itsenäiset treenit menivät pitkälti hakemiseen. Kivaa on kuitenkin se, että Mäkkärikin on pohjimmiltaan kovin yritteliäs ja tekee mielellään töitä, kunhan vain alusta asti laittaa sen hommiin ja saa sen moottorin käyntiin. En kutsuisi Maggieta laiskaksi, mutta silloin kun sitä ei saa ratsastettua työskentelymoodiin, se jää varsin hitaaksi, pohkeen taakse ja himmailee mielellään. Yleensä energisen liikkeen löytämiseen riittää yleensä se, että on raippa mukana treenissä. Sitä ei oikeastaan tarvitse edes käyttää, vaan jo se että se on ratsastajan kädessä, riittää. Kyllä Tamman ilman raippaakin saa oikeaan moodiin, mutta hieman haastavampaa se on.

Täytyy varmaan alkaa säästöpossuun kerätä kolehtia, että saisin tän vuosituhannen puolella paremman videokameran ostettua... Harkitsin jo, että alkaisin kuvata treenivideot puhelimellani, mutta sen kanssa ongelmana olisi mm. mahdollisesti tarvittava sääsuojaus. Kuvakaappaukset 7. päivältä lokakuuta.
Toinen haastava juttu Maggien kanssa on - etenkin yksin treenatessa - se, että tamma valuu melko helposti hieman luotiviivan taakse mikäli ratsastaja ei ole tarkkana. Haastavinta tästä tekee se, että se optimaalisinkin tuntuma juuri sopivasti luotilinjalla tai hieman sen edessä on tällä hevosella höyhenenkevyt, ja ero siihen hienoiseen kuolaimen alla kulkemiseen on todella hankala huomata satulan päälle, kun eroa ohjille tulevassa paineessa ei juurikaan ole. On täytynyt vain oppia tunnistamaan ne tilanteet, joissa turpa helposti tuppaa painumaan luotilinjan taakse, ja tässä kaiken aikaa pikku hiljaa opettelen tuntemaan sitä hiuksenhienoa eroa tuntumassa. Monestihan sen huomaa myös liikkeen tarmokkuudesta etenkin silloin, jos tilanne ehtii jatkua useamman askelen ajan, mutta totta kai ideaalitilanteessa kuolaimen alle painumista ei tapahdu ollenkaan vaan se ehditään estää ennakoimalla. 

Eräs asia, johon Mäkkärin kanssa on täytynyt tottua on se, että se saattaa pelätä kentänvieruspusikossa lymyäviä mörköjä. Zola ei mörköjä näe koskaan varsinkaan kentällä, ja siihen olenkin autuaasti tottunut. On muuten ollutkin tosi vapauttavaa, kun ei ole koskaan tarvinnut keskittyä treeneissä siihen, että saisi hevosen pääsemään yli järkytyksistään! Se on ehdottomasti Zolan paras ominaisuus. Välillä on kuulunut ties mitä pamauksia pihattotyömaalta tai muuta vastaavaa, ja toinen kentällä ollut hevonen on kiitänyt suunnilleen pakokauhun vallassa pitkin kenttää, eikä Zola ole korvakarvaansa väräyttänyt. Ei Maggiekaan ole mikään säikky, sehän esimerkiksi maastossa ohittaa hirvet ja metsäkoneet ihan ongelmitta, ja taluttaessa haluaisi käydä haistelemassa kaikki matkan varrelta löytävät maatilan työkoneet ja muut pelokkeet, mutta kentän viereisessä puskassa vaanii sen mielestä hevosensyöjähirviö ainakin tuulisella säällä jos joudutaan treenaamaan ilman seuraa. 


Näitä tilanteita ei onneksi ole ollut montaa ja uskon muutenkin, että pikku hiljaa kun luottamus paranee niin niitä on yhä vähemmän ja niistä päästään yli nopeammin. Kuitenkin esimerkiksi viimeisin treeni ennen syyskuisia kisoja meni pitkälti siihen, että koetin saada tamman ymmärtämään, ettei pelottavan puskan luota voi rynnistää täyttä laukkaa pois, vaan koko ympyrä täytyisi pystyä menemään samassa tempossa ja tahdissa, kaikissa askellajeissa. Maggien kanssa onkin hyvä tiedostaa koko ajan jossain takaraivon sopukoissa se mahdollisuus, että monsteri saa sen yhtäkkisesti kavahtamaan karkuun, eikä liiaksi tuudittautua siihen, että mikään ei sitä hetkauttaisi. Toisaalta on kuitenkin hyvä, että Zola on opettanut minut niin rennoksi tuon asian suhteen, niin ei tule tiedostamatta jännitettyä esimerkiksi tuulisella säällä, ja tartutettua sitä myötä jännitystä hevoseenkin.

Olen viimeisimmissä treeneissä tehnyt muun muassa temponvaihteluita kaikissa askellajeissa, avotaivutuksia ja väistöjä käynnissä ja ravissa sekä ihan perus suoristuksia & taivutteluja erilaisilla suorilla ja kaarevilla teillä. Olen pyrkinyt siihen, että tamma vastaisi apuihin ripeästi ja pysyisi rentona myös siirtymissä. Lisäksi olen yrittänyt ratsastaa mahdollisimman kevyellä kädellä. Maggien kanssa ohjaa tarvitsee oikeasti käyttää tosi vähän ja hienovaraisesti, ja vaikka Zolankin kanssa ratsastan kevyellä kädellä niin Mäkkärin kanssa täytyy olla siinä asiassa silti vieläkin tarkempi. Maggiehan siirtyy askellajeissa alaspäinkin ihan tosi herkästi pelkällä istunnalla, ja koska meinaan helposti ottaa hieman kädellä kiinni siirtymissä, tamman rentous helposti katoaa hetkeksi. Tämä on asia, johon mun täytyy kiinnittää huomiota erityisesti. Muuten mulla ei istunnan suhteen mielestäni tällä hetkellä mitään suuria ongelmia ole, etenkään kun nyt mulla on käytettävissä täsmälleen sopivan mittaiset jalustimet. Helpotti muuten kummasti! Viimeisimmissä Mäkkärin kanssa tekemissäni treeneissä sain yhdeltä tallikaverilta palautetta, että hän kuulemma tunnisti mut jo kaukaa tallipihalta kentälle katsoessaan, kun mulla oli niin hyvä ryhti. Että hän ei kuulemma tiedä montaa, jolla olisi yhtä hyvä ryhti hevosen selässä. Se lämmitti kyllä kovasti mieltä, etenkin kun olen ollut aika taipuvainen könötykseen ja olen tehnyt asian korjaamiseksi paljon töitä.


Olenkin kyllä päässyt aika hyvin könötyksestä eroon kaikkien hevosten kanssa, ja sitä eteenpäin kippaamista tapahtuu nykyään lohdullisen harvoin, ja silloinkin kun tapahtuu, niin ei yleensä ihan jäätävän pahasti. Ja jalka ei valu ihan hirveästi taakse vaikka ylävartalo vähän kallistuisikin eteen. Yliryhti sen sijaan meinaa edelleen välillä puskea esiin, eli selkäni menee tosi notkolle ja lantio sitä myöten ihan virheasentoon. Jalka pysyy suhtkoht oikeassa asennossa ja paikassa tuolloinkin, ja se on siis nimenomaan lantio (ja sitä myötä takapuoli) joka vinksahtaa miten sattuu. No, eiköhän tästäkin pikkuhiljaa eroon päästä. Positiivista on se, että useimmiten huomaan melko nopeasti kun peppuni alkaa hivuttautua takapönötysasentoon, ja pystyn korjaamaankin sen sitten. Maggien kanssa on kaiken kaikkiaan aika helppo kiinnittää huomiota myös siihen omaan istuntaan, kun sen perustyöskentely on niin hyvällä tasolla, se on niin rauhallinen ja tehtävät ehtii tehdä hyvin joten aikaa jää hyvin siihen oman asennon miettimiseenkin samalla. 

Hieman off topic, mutta kävin eilen hammaslääkärissä, multa poistettiin vasemmalta puolelta molemmat viisaudenhampaat. Ylähammas lähti ihan pyöräyttämällä, mutta alahammas piti leikata koska se oli kasvanut suoraan vaakatasossa kohti etummaista hammasta, ja oli siis ikenen alla piilossa. Täytyy todeta, että hieman etukäteen hermoilin, kuinka suurta tuskaa joutuisin kokemaan. Olen kuullut jos jonkinlaisia kauhutarinoita viisurinpoistosta. Onneksi pelkoni oli täysin turhaa! Ainoa asia, mikä sattui oli puudutuspiikkien laitto. Sen jälkeen kaikki kävi täysin kivuttomasti. Hammaslääkäri oli tosi ammattitaitoinen ja piti mut tilanteen tasalla, ja kaiken kaikkiaan homma oli ohi paljon nopeammin kuin odotin. Ratsastuksen kannalta ehkä silti ihan hyvä, että mun treenipäivät ajoittuu loppuviikkoon tällä kertaa. Poski on turvonnut ja aika kipeä, näytän siis turpaani saaneelta. Ja esimerkiksi kumartuessa poskea alkaa jomottaa ihan kunnolla, varmaankin veren pakkautumisesta johtuen. Ensi keväänä edessä olisi sama homma oikealle puolelle. Onneksi osaan nyt suhtautua asiaan hermoilematta, kun tiedän ettei ole mitään paniikin aihetta. Anyways, treenailen tällä viikolla Zolan kanssa perjantaina ja lauantaina, ja Maggien kanssa perjantaina. Ensi viikon alkupuolella olisi mahdollisuus ratsastaa Maggiella useampanakin päivänä, kun Janina on reissussa.


Tässä kollaasissa muutama kuva myös yhdeltä aiemmalta treenikerralta.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivat kommentit piristävät ja palaute on aina tervetullutta, joten rohkeasti kommentoimaan!