keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Kohdalleen loksahtaneita palasia

Zola on ollut viime viikkoina aika kiva ratsastaa. Sillä tuntuu olevan tällä hetkellä hyvä työmotivaatio, ja keskittyminen on kohdillaan. Tallilla kentän pohjaa kohenneltiin tuossa muutama viikko sitten, mutta nyt se on mennyt Zolalle hieman liian pehmeäksi. Varsinkin kuivana pohja ikään kuin imaisee voiman tamman liikkeestä, ja sen on hankalampi jaksaa kantaa itsensä. Tästä johtuen Z on saanut liikkua hieman reippaammin eteen, sillä reipas mutta tahdikas liike on toki parempi kuin tahditon, hidas liike. Tosin olen huomannut, että katson välillä vauhtia vähän liikaakin läpi sormien silloin, kun homma muuten sujuu. Kun pohja on sateen jäljiltä ollut kosteampi ja sitä myötä napakampi, Zola on heti liikkunut paremmin ja jaksanut ponnistella hitaammassa tempossa ihan omasta aloitteestaankin.

Toisinaan Zola on ollut selästään aika jäykkä, siis lähinnä viileämpinä tai sateisina päivinä. Nyt se on ollut loimitettuna jos on ollut sadetta tai kylmää ilmaa (varsinkin kun se on ollut jo öitäkin laitumella), mutta yhden viileähkön sadepäivän se tuossa taannoin ehti olla loimetta, kun ei kesäsadeloimea oltu ehditty kaivaa kaapin perältä tyrkylle. Silloin tamma olikin aivan jumissa lanneselästään, ja ekoissa laukkapätkissä huomasi, ettei se saanut takajalkoja alle ollenkaan kun ei selkä antanut periksi. Hyvin se vertyi liikkumisen myötä silloinkin, mutta eihän se kivaa ollut että toinen oli vetänyt itsensä aivan juntturaan, joten se saa siis suosiolla takin niskaan näillä keleillä. Tosin tänään se jäi yöksi sisään, kun on luvattu myräkkää ja tosi vilpoisaa.

Ollaan treenailtu ihan perusasioiden äärellä, mutta vaatimustasoa on toki alettu nostaa pikku hiljaa. Vasempaan kierrokseen ulkolapa meinaa edelleen olla murheenkryyni ja kääntyminen välillä toooosi vaikeaa, varsinkin jos käännytään pois aidan tuelta. Muutenkin vasen kierros tuntuu tosi paljon haasteellisemmalta kuin oikea, ja luulen että suurin yksittäinen ongelmakohta on se, että Zola on niin vaikea saada siinä kierroksessa molempien ohjien tuelle, mikä taas johtuu varmaankin juuri siitä oikean lavan ongelmasta. Koska oikea lapa ei ole hyvin hallinnassa sen ollessa ulkolapana, liikkuu koko hevonen ihmeellisenä jähmeänä makaroonina, joka tavallaan tarraa oikeaan eli ulko-ohjaan, mutta ei silti ole ulko-ohjan tuella vaan kammenneena kaulansa omituiseen yliasetukseen sisäohja lähestulkoon tyhjänä. Kuulostaa varmaan tosi hassulta, mutta sellainen tunne sinne mun käpäliin tulee!

Pahoittelut kuvakaappausten laadusta... Uuteen videokameraan ei oo vieläkään ollut varaa, nimimerkillä just ostin autoon yli viidensadan euron osan, ja sen vaihtoon menee vielä ainakin pari satkua lisää...


No anyway, kun neidin sitten hetkittäin saa vasemmassa kierroksessa ohjan ja pohkeen väliin ja molempien ohjien kohtalaisen tasaiselle tuelle, se liikkuu kyllä hyvin siihenkin kierrokseen. Jopa ajoittain rehellisemmin kuin oikealle. Mutta siihen, että vasemman kierroksen saa kondikseen, vaaditaan yleensä se, että olen ensin saanut tamman ratsastettua ensin oikeassa kierroksessa tositosi hyväksi. Usein parhaat vasemman ravin pätkät tulevat laukkatreenin jälkeen, joten uskoakseni laukassa Z saa myös lapojaan ja muitakin ruuminosiaan paremmin auki, jolloin liikkuminen luonnollisesti paranee ja se oikea lapakin saadaan paremmin hallintaan.

Olen nyt pyrkinyt kiinnittämään tosi paljon huomiota siihen, että kun kahdeksikolla (tai millä tahansa muulla tiellä mutta yleensä se on kahdeksikko) vaihdan suuntaa, niin saisin Zolan suunnanvaihdossa pidettyä kunnolla avuilla ja heti uuden sisäpohkeen ympärille niin, ettei se oikaisisi ensimmäistä ympyränkaarretta rautakankimaisesti niin kuin se helposti on tehnyt jos ei muista ratsastaa kunnolla. Homma on sujunutkin ihan mukavasti, kun vain keskityn siihen joka ikinen kerta ihan satakymmenenprosenttisesti. Jos yhtään jätän ratsastamatta, tulee ympyränkaaresta suurinpiirtein suora viiva. Sitten taas kun vasemmassa kierroksessa ollaan tulossa suunnanvaihtokohtaan, on pidettävä ulkopohje niin kiinni kuin vain ikinä kykenee ja pyrittävä säilyttämään se kinthaalla oleva ulko- (ja sisä)ohjan tuki, jotta tamma kääntyy kunnolla eikä valu ulkolapa edellä minne sattuu. Kivaa on kuitenkin ollut huomata, että kun kiinnitän huomiota haastekohtiin ja pyrin aktiivisesti korjaamaan ne, niin tulosta kyllä tulee.

Laukka onkin sitten yksi juttu, jossa petrausta on tapahtunut paljon! Uskon, että parannus olisi vielä paljon selkeämpi, jos pohja olisi vähän sopivampi Zolalle, eli napakampi ja joustavampi Laukkahan on tytsylle luonnollisesti hankalin askellaji, ja pohjalla on siihen suurin vaikutus. Joka tapauksessa, neiti on selvästi hoksannut, että laukkaakaan ei tarvi vetää täysiä, vaan vaihteet löytyy siinäkin askellajissa. Parhaina päivinä laukka on ollut molempiin suuntiin täysin istunnalla säädeltävissä, ja siitä on tosiaan löytynyt monta eri tempoa. Mikä parasta, olen itse päässyt eroon siitä laukkajännityksestä, joka mulla vielä viime kesänä oli. Silloinhan oikea laukka hermostutti mua aina etukäteen, mutta nyt siitä on tullut oikeastaan se parempi laukka, koska kaikki tekeminen on helpompaa oikealle. Tunnen myös pystyväni istumaan laukassa paremmin nyt, ja uskallan istua satulaan ja vaikuttaa. Tiedä sitten, onko parantunut istunta seurausta Zolan parantuneesta laukkatyöskentelystä vai päin vastoin, mutta pääasia on että eteen päin on menty.



Toki laukka on vieläkin suht reipasta suurimmalta osin, sillä tamma ei jaksa kantaa hitaammassa laukassa vielä pitkiä pätkiä vaan vaarana on se, että tahti häviää tyystin. Holtitonta kaahausta ei kuitenkaan enää harrasteta, ja pätkittäin Zola hakeutuu oikein kivasti pyöreänä tuntumalle laukassakin, varsinkin oikealle mutta jonkun verran myös vasemmalle. Tosi paljon neiti tarvitsee vielä ratsastajan tukea, mutta pitää kumminkin muistaa, ettei sen saa tietenkään antaa nojata ohjille, eli en tarkoita sellaista tukea. Heh. Mutta siis, tuntuman täytyy olla tasainen varsinkin ulko-ohjassa, ja satulan päällä täytyy olla tarkkana, että kun tuntuu että Zolan voimat alkavat ehtyä, niin antaa joko hieman helpotusta antamalla vapautta laukata vähän enemmän eteen, tai sitten tekee siistin siirtymän raviin ennen kuin tamma ehtii "lösähtää" raville. Se rajapinta onkin häilyvä ja haastava; ei saisi vaatia liian pitkiä laukkapätkiä, koska laukan laatu alkaa kärsiä, mutta toisaalta liian lyhyillä pätkillä laukka ei ehdi alkaa pyöriä kunnolla tai sitä ei ehdi työstää. Parhaitenhan voimaa saa laukannostojen työstöstä, mutta onhan sitä itse laukkaamistakin treenattava.

Ensi viikolla olisikin tiedossa Elisan tunti, mikäli mun tallipäivät vaan saadaan mätsäämään Ellun aikatauluihin. Lepattavaan ulkokyynärpäähän - josta Elisa viimeksi huomautteli - olen kiinnittänytkin tässä huomiota parhaani mukaan, mutta kyllä se edelleen tuppaa helposti karkaamaan aivan irti kyljestä silloin kun on muita keskittymisen kohteita. Ja niitähän tunnetusti riittää! Selän notkokin aina välillä puskee esiin, mutta senkin ongelman kyllä yleensä huomaan jo siellä selässä ja pyrin korjaamaan tilanteen... Pikku hiljaa parempaa kohti omankin istunnan osalta siis. Huomenna puolestaan olisi tarkoitus kavuta pienoisen tauon jälkeen Maggien selkään, mikäli keli ei nyt aivan hirveäksi heittäydy... Mutta tässä nyt pari treenikoostetta, ensimmäinen 17. ja 24. päivältä toukokuuta ja jälkimmäinen kesäkuun 1. ja 7. päivältä. 




2 kommenttia:

  1. Kivan näköistä teidän menonne! Ja mukavan oloinen tämä sinun blogisi muutenkin. Jään innolla seuraamaan. :)

    VastaaPoista

Kivat kommentit piristävät ja palaute on aina tervetullutta, joten rohkeasti kommentoimaan!