perjantai 31. heinäkuuta 2015

253. Lähtökohtia lähikuvaukseen

Lähikuvaus - eli toiselta nimeltään makrokuvaus - on nimensä mukaisesti kohteiden kuvaamista lähietäisyydeltä. Makrokuvauksessa on tarkoitus saada kuvattua pieniä kohteita tai yksityiskohtia niin, että ne ovat kuvassa (jopa huomattavasti) suurempia kuin luonnollisessa koossaan. Kun puhutaan makrokuvauksesta järkkärillä, tarvitaan joko makro-objektiivia tai vaihtoehtoisesti mihin tahansa objektiiviin liitettävää makrolisäkettä, lähilinssiä tai loittorengasta. Lisäkkeen, lähilinssin tai loittorenkaan avulla voidaan siis tehdä esim. perinteisestä kittilinssistä - tai melkein mistä objektiivista vain - makrokuvaukseen soveltuva. Ratkaisu on edullisempi kuin kokonaisen makro-objektiivin hankinta, mutta toisaalta erilaiset objektiiviin liitettävät lisäosat yleensä heikentävät hieman kuvanlaatua ja niiden käyttö ylipäänsä sisältää joitakin jippoja.

Itselläni on käytössä Tamronin 60mm f/2.0 -makroputki sekä Raynoxin DCR-250 -makrolisäke, ja tämän postauksen havainnekuvissa on siis hyödynnetty niitä. Lisäksi olen käyttänyt objektiivin päähän - tai makrolisäkettä käytettäessä lisäkkeen eteen - liitettävää rengassalamaa osassa kuvista. Yleensä en makrokuvauksessa - siis kuvatessani lähinnä hyönteisiä ja kasveja ulkona - käytä jalustaa, sillä koen sen epäkäteväksi kun kohteet vaihtuvat nopeasti ja ovat eri korkeuksilla. Tämän tekstin havainnekuvissa käytin kuitenkin kolmijalkaa sekä kaukolaukaisinta, jotta sain suljinajat tarvittaessa hyvinkin pitkiksi havainnollistaessani suuria aukkoarvoja. Jalusta auttoi myös pitämään kameran samassa kohdassa, jotta havainnekuvat olisivat mahdollisimman... no, havainnollistavia.

Lähikuvaus on hyvin pitkälti tasapainoilua tarkennuksen onnistumisen sekä tarpeeksi pienen aukon (eli suuren aukkoarvon), riittävän nopean suljinajan ja niiden mukaan sovelletun ISO-herkkyyden kanssa. Suosin makrokuvauksessa manuaalitarkennusta, ja yleensä niin, että pyöritän tarkennusrenkaan sopivaan asentoon sen mukaan, kuinka lähelle kohdetta haluan päästä, ja hienosäädän sitten tarkennuksen liikuttamalla koko kameraa, en pyörittämällä tarkennusrengasta. Tällä tavoin saan pidettyä kamerasta tukevamman otteen. Varsinkin tosi lyhyillä tarkennusetäisyyksillä on oikeastaan välttämätöntä pidättää hengitystä tarkennettaessa ja kuvaa otettaessa, etenkin jos käytössä on makrolisäke, sillä makrokuvaus on - ei millimetripeliä vaan suorastaan mikrometripeliä. Seitinohut heilahduskin voi olla lopputuloksen kannalta kohtalokas. Aina on lopputuloksen kannalta parempi, jos pystyy valitsemaan sellainen kuvausasennos, jossa voi tukea kyynärpäät esimerkiksi polviin, tai vaikka kyynärvarren seinää tai puuta vasten. Jos aukko, suljinaika ja ISO-herkkyys itsessään eivät ole vielä hallinnassa, kannattaa kurkata ensin tämä postaus.

Klikkaa kuvat suuremmiksi!
Havainnekuvissa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti aukko- eli f-arvoon, sillä se on syväterävyyden kannalta olennainen juttu. Ainakin itse säädän makrokuvauksessa ensisijaisesti aukkoarvon, ja muut asetuksen sitten vasta sen mukaan.


1. Tämä kuvasarja on otettu makrolisäkkeen kera. Sarja havainnollistaa sekä aukkoarvon vaikutusta syväterävyysalueeseen että salaman tuomaa mahdollisuutta nostaa aukkoarvoja. Toki jouduin myös nostamaan ISO-herkkyyttä saadakseni oikein ison aukkoarvon käyttöön, sillä käyttämäni rengassalama ei ole ihan tehokkaimmasta päästä...

2. Sokerikiteitä ilman makrolisäkettä kuvattuna.

3. Sokerikiteitä makrolisäkkeen kera kuvattuna.

Käytän makrokuvauksessa täysin manuaalista kuvaustilaa (eli Nikonin kameroissa M-tilaa). Aloitan lähikuvausoperaation siis yleensä säätämällä ensimmäisenä haluamani aukon. Hyönteisiä kuvatessani yritän ilman makrolisäkettä saada aukkoarvon pidettyä vähintään f/14, mieluummin lähempänä kahtakymmentä tai ylikin. Makrolisäkkeellä kuvattaessa arvon on oltava mieluiten vähintään f/18, jotta syväterävyysalue ei olisi aivan naurettavan pieni. Käsivaralta kuvatessa - etenkin liikkuvien kohteiden osalta - pidän suljinajan mielellään enintään arvossa 1/250, mieluummin lyhyempänäkin, eli vaikka 1/400. Sitä lyhyempiin suljinaikoihin harvoin lähikuvauksessa pääsen, jos haluan pitää kiinni noista mainitsemistani aukkoarvoista. Mutta kuten totesin, tässä postauksessa nuo esimerkkikuvien suljinajat saattavat olla tosi pitkiäkin, esim. 1/10 sekuntia, sillä käytin jalustaa.

ISO-herkkyyden säädän luonnollisesti mahdollisimman pieneksi. Riippuu kamerasta, kuinka suurta herkkyyttä se "sietää", eli kuinka suureksi ISO:n voi nostaa ilman että kuvanlaatu kärsii liikaa. Itse pidän makrokuvauksessa ISO-herkkyyden mieluiten mahdollisimman paljon alle neljänsadan, mutta tiukan paikan tullen nostan sitä toki ylemmäksi. Oman kokemukseni mukaan makrokuvauksessa suuret ISOt haittaavat enemmän kuin muussa kuvauksessa, mutta se voi olla makuasia.

Makrolisäkkeen idea on se, että se lyhentää objektiivin tarkennusetäisyyttä. Tuon mun lisäkkeen sallima pisin tarkennusetäisyys on 12,5 senttimetriä, tuon kauemmaksi ei siis lisäkkeen kanssa voi tarkentaa. Sehän tarkoittaa, että aika lähelle kohdetta täytyy putken nokka työntää. Lisäkkeen kera kuvan syväterävyysalue pienenee huomattavasti. Eli jos kuvaa samalla aukkoarvolla ilman lisäkettä ja lisäkkeen kera, on syväterävyysalue lisäkettä käytettäessä pienempi. Tämä lisää entisestään tarvetta mahdollisimman suureen aukkoarvoon, eli valon tarve korostuu. Olen todennut, että lisäkkeen kanssa hyönteisten kuvaaminen on todella vaikeaa, ja vähänkin tuulisella säällä oikeastaan mahdotonta, sillä lisäkkeen kera tarkennuksen onnistuminen on kiinni vielä pienemmästä kuin pelkän makroputken kanssa. Paikallaan olevia kohteita makrolisäkkeen kanssa on kiva kuvata, ja koska sen kanssa pääsee tosi lähelle kohdetta, saa myös isoja suurennoksia.

4. Viivoitin ilman makrolisäkettä.

5. Viivoitin makrolisäkkeen kera, suurimmalla mahdollisella tarkennusetäisyydellä.
Lisäkettä käytettäessä suurilla aukoilla (=pienillä aukkoarvoilla) syväterävyysalue on todella kapea.

6. Viivoitin makrolisäkkeen kera, melkein pienimmällä mahdollisella tarkennusetäisyydellä.
Suurella aukolla, tässä tapauksessa f/3.3, terävyysalue on hädin tuskin parin millimetrin mittainen.

Olosuhteiden tuomat lisähaasteet antavat makrokuvaukseen oman mausteensa. Tuulinen sää, paikallaan pysymättömät hyönteiset, pilvisyys... Lähikuvauksessa kuvaajan tärkeimpiin ominaisuuksiin lukeutuu kärsivällisyys, varsinkin silloin, kun kuvataan esimerkiksi hyönteisiä tai muita kohteita, jotka eivät pysy hievahtamatta paikoillaan. Vakaa käsi on myös plussaa jos kuvaa käsivaralta, ja kuten postauksen alkupuolella mainitsin, kannattaa käyttää mielikuvitusta ja hyödyntää ympäristöään saadakseen mahdollisimman tukevan asennon. Riittämätön valo on ikuinen ongelma, ja ainoastaan oikein kirkkaalla auringonpaisteella tuntuu, että valoa on jokseenkin riittävästi. Lähikuvauksessa kun tosiaan tärkeää on saada aukko mahdollisimman pieneksi (eli aukkoarvo suureksi), ja se onnistuu luonnollisesti parhaiten kun ympäristö on valoisa. Salama on hyvä lisävalon lähde, mutta makrokuvauksessa toimii oikeastaan vain rengassalama (tai toki jokin kädessä pidettävä salamakin), sillä kameran päältä tuleva salamavalo ei valaise juuri objektiivin edessä olevaa aluetta ellei kyseessä ole jokin fyysisesti tosi lyhyt putki.

Sisätiloissahan lisävaloa voi hankkia erilaisilla ratkaisuilla; salaman lisäksi olen itse käyttänyt esimerkiksi kirkasvalolamppua, ja hommaanhan soveltuu periaatteessa mikä vaan lamppu, joka tuottaa tarpeeksi kirkasta valoa. Salaman käytössä on se huono puoli, että se poistaa kohteen luonnollisia varjoja ja toisinaan siis poistaa kolmiulotteisuuden tunnun. Ainakin tuossa omassa rengassalamassani on mahdollista saada välähtämään myös vain puolikas rengas, jolloin valo tulee jommalta kummalta sivulta luoden sitä luonnollista varjostusta kuvaan.

7.  Kaikissa kuvissa samat asetukset, mutta vasemmalla ilman salamaa, keskellä salaman kera ja oikealla niin, että vain salaman oikea puolisko välähti. Tämä havainnollistaa sitä, miten salama vaikuttaa kohteen luonnollisiin varjoihin. Mulla oli kirkasvalolamppu juurikin tuolla oikealla puolella, joten kun käytin salamaa vain siltä puolelta, sain luonnolliset varjot säilymään kuvassa paremmin kuin "täyssalamalla."

8. Sokerikiteitä salaman kera ja ilman salamaa.
Kuten edellinen kuvakaksikko, tämäkin havainnollistaa hyvin salaman vaikutusta varjoihin.

9. Samat kuvat kuin yllä, mutta pikaisesti Lightroomissa käsiteltynä. Ideana ihan vain havainnollistaa sitä, että jälkikäsittelyllä kuvasta saa pienien säätöjen avulla tuotua oikeita asioita esille. Itse kuvaan nykyisin lähes pelkästään RAW-muotoisia kuvia, jolloin jälkikäsittelymahdollisuudet ovat laajemmat kuin jpg-muodon kuvien kohdalla. Aiheesta lisää täällä. Postauksen muita havainnekuvia (paitsi alempana olevia hyönteiskuvia) ei ole käsitelty.

10. Suht nopeallakin suljinajalla saattaa pienen, nopeasti liikkuvan otuksen kohdalla tulla helposti liike-epäterävyyttä. Tämän otoksen kohalla epäterävyyden huomaa kuitenkin kunnolla vasta tosi reilusti suurennettaessa, joten sinänsä pieni liike-epäterävyys ei aina ole niin vakavaa. Näissä postauksen hyönteiskuvissa ei ollut jalustaa käytössä.

11. Tarkennuksen saaminen kohdilleen on haastavaa. Mieluiten tarkennan otuksen naamaan,
mutta tässä esimerkissä tarkennus on osunut etuselkään, ja kuva siksi mielestäni epäonnistunut, vaikka edelliseen kuvaan verrattuna tässä on parempaa se, että liike-epäterävyyttä ei ole.
Kertoo ehkä jotakin siitä, miten hankalaa on saada kaikki palaset loksahtamaan kohdilleen.

12. Tämä on esimerkki mielestäni onnistuneesta makrokuvasta. Tarkennus on juuri siellä missä halusinkin, ja kuvassa ei ole liike-epäterävyyttä vaikka suljinaika on noinkin pitkä. Tässä kuvassa sainkin apua siitä, että pystyin nojaamaan kyynärvarrella seinään, ja ote kamerasta oli siten melko vakaa.

13. Toinen onnistunut esimerkki tarkennuksesta. Mutta tässäkin kannattaa huomioida se, että vaikka aukkoarvo on "peräti" f/18, on syväterävyysalue silti noin kapea, että vain silmät ovat kunnolla terävät.

Kimalaiskuoriainen - Trichius fasciatus

Jokin mehiläinen

Toivottavasti tästä postaksesta on jollekulle apua enkä unohtanut mitään oleellista. Sitä tulee niin sokeaksi omalle tuotokselleen, että on vaikea huomata mitä puuttuu. Kertokaa jos huomaatte jonkin tärkeän tiedon puuttuvan! Ja kysyä toki saa jos jokin askarruttaa, niin vastaan parhaan kykyni mukaan. Itsehän olen vain ahkera harrastaja, ja suurimman osan asioista oppinut ihan vain kokeilemalla - yrityksen ja erehdyksen kautta. Siispä kannustan rohkeasti kokeilemaan ja etsimään ne itselle sopivimmat tavat kuvata ja taltioida maailman pieniä ihmeitä. Helpointa on aloittaa paikallaan olevista kohteista, jotta hahmottaa esimerkiksi eri asetuksien suhteen toisiinsa ja vaikutuksen lopputulokseen. Muistakaa kärsivällisyys, tämä ei ole helppo laji! Yksi valokuvauksen koukuttavimpia piirteitä on se, että aina voi oppia lisää ja tulla paremmaksi - ja musta tuntuu, että se pätee oikein erityisen hyvin makrokuvaukseen. Mun lähikuvausaiheisia postauksia voi selata täältä. Mukavia kuvaushetkiä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivat kommentit piristävät ja palaute on aina tervetullutta, joten rohkeasti kommentoimaan!