sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

210. Maneesilla

Päästiin tänään tallikaverin kyydillä Takkulaan maneesille treenailemaan. Vuoromme alkoi kymmeneltä, sillä myöhemmin päivällä molemmat hallit olivat varattuja, joten herätyskello soi jo seitsemältä. Se tuntui niin huutavalta vääryydeltä, herätä nyt sunnuntaina seitsemältä, varsinkin nyt kun elämä on viime aikoina ollut varsin aikataulutonta ja tuo unirytmi onkin kääntynyt hieman erikoiseksi... No joo, ylös päästiin kuitenkin, ja sain jopa Villen houkuteltua mukaan.

Reissu sujui mallikkaasti alusta lähtien. Zola antoi tarhasta hyvin kiinni vaikka ajankohta oli aikainen, ja lastaus sujui muutamassa minuutissa, kun molemmat tammat menivät koppiin mutkattomasti. Perillä neiti tuumasi heti traikusta ulos päästyään, että tutussa paikassa ollaan eikä panikointiin ole syytä. Siinä se sitten seistä tönötti kiltisti paikallaan Villen kanssa, ja minä laitoin varusteet niskaan itselleni ja ponille.

Maneesissa taluttelin Zolaa ensin muutaman kierroksen, käytiin tutustumassa kaikkiin nurkissa lymyileviin mörköihin, kuten värikkäisiin estejohteisiin, ja vaikka niille pitikin vähän puhista niin ei siitä sen suurempaa draamaa syntynyt. Eli ei muuta kun selkään vaan. Rehellisesti sanottuna olin varautunut siihen, että treenin alkuosa menisi pitkälti intomielisen hevosen rauhoitteluun. Sain kuitenkin yllättyä positiivisesti, sillä neiti oli alusta alkaen hyvin kuulolla ja rauhallinen.


Koska viime aikoina ei ole kunnon koulutreenejä päästy tekemään, ja tammalla on se sairaslomakin alla, meni tämä treenikerta pitkälti ihan perustaivutteluun. Liekkö sillä on vasen kylki jotenkin jumissa, kun tuntuu, että oikeassa kierroksessa se on hankala saada taipumaan rungostaan kunnolla pehmeäksi. Se kyllä tulee ihan hienosti avuille ja pyöreäksi, mutta painaa helposti sisäpohjetta vasten ja pienentää ympyrää. Hetkittäin, kun sen sai taipumaan paremmin, tuntuivat raviaskeleet tosi kivoilta. Huomasin jo ratsastaessani - mutta varsinkin videoita ja kuvia katsoessani - kuinka jäin ajoittain ihan kiinni sisäohjaan yrittäessäni kaivaa taivutusta esiin. Ehkä kuitenkin pitäisi käyttää ennemmin sisäpohjetta ja muistaa myödätä siitä ohjasta?! Lisäksi uutena ongelmana on nyt alkanut puskea esiin lepattavat kyynärpäät, lähinnä ulkokyynärpää. No, ei mitään maatakaatavia ongelmia, että eiköhän näistäkin eroon päästä.

Laukkaa tehtiin enemmän vasemmalle. Oikea tuntuu edelleen tosi vaikealta, ja vaikka loogisesti ajateltuna sitä pitäisi silloin harjoitella enemmän, niin tänään tein kuitenkin vain sen verran, että päästiin kokonaisen ympyrän verran eteenpäin oikein päin puhtaassa laukassa ilman räpellystä. Ajattelin, että parempi jättää asia hautumaan ja odottamaan säännöllisempiä laukkatreenejä, kuin vaivata sillä tänään päätä varsinkin, kun asia selvästikin aiheuttaa molemmille osapuolille enemmän ahdistusta kuin iloa. Ensimmäiset oikean laukan nostot olivat kauheita poikittain syöksähdyksiä, joissa tammalla menivät jalat solmuun ja se yritti vain puskea pienen pienelle ympyrälle väärin päin banaanin muotoisena. Siispä lopulta tuntui ihan lottovoitolta, kun se oikea laukka vihdoin löytyi ja saatiin edes jonkunmoinen säädyllinen pätkä.

Vasen laukka sen sijaan tuntui ihan hyvältä. Tosin Zola oli kamalan innoissaan ja viskeli päätään ylös -alas, mutta vauhti pysyi meidän mittapuulla tosi maltillisena ja laukka pyöri kohtalaisen hyvin siihen nähden, miten olemattomia määriä sitä on pystytty viime kuukausina treenaamaan. En itseasiassa edes muista, milloin olen viimeksi laukannut - ja se kyllä näkyi istunnassakin, olo tuntui lähinnä holtittomasti pomppivalta perunasäkiltä. Laukkojen jälkeen loppuraveissa alla oli jo hieman vetreämmän tuntuinen ratsu. Toivottavasti kotitallillakin lumet ja jäät sulavat pian kentiltä, ja pohjat tulevat taas kuntoon. Maneesille kun ei kovin usein ole mahdollista päästä. Hienoa kuitenkin, että edes joskus!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivat kommentit piristävät ja palaute on aina tervetullutta, joten rohkeasti kommentoimaan!