maanantai 13. tammikuuta 2014

51. Vuosi 2013 - kohokohdat kuvina

Vähän lupailin jonkunnäköistä yhteenvetoa vuodesta 2013. Päätin toteuttaa sen niin, että valitsin viime vuoden jokaiselle kuukaudelle kaksi "kuukauden kuvaa", joista vähän myös sanailen jotakin. Pidemmittä puheitta mennään aiheeseen.

Tammikuu


Puput pääsivät vihdoin "muuttamaan yhteen", kun Charlien kastroinnista oli kulunut vähän vajaa kuukausi.
Se oli varmasti myös pupuille kuukauden kohokohta! Olin odottanut kaameeta härdelliä ja rallia
kun ne pääsee kunnolla tutustumaan toisiinsa, mutta pussailuksihan se sitten menikin.

Sain ikuistettua Zolan kauneiden!
Tästä tulee mieleen joku Eskadron-mainos :D

Helmikuu


Kanien elämässä tapahtui myös helmikuussa suuria muutoksia. Ne luopuivat "häkkikanin elämästä"
ja tein tuon aitausjärjestelyn. Ovat siis tuossa eteisen ja kylppärin kattavassa aitauksessaan aina öisin ja
silloin kun en ole kotona, mutta muuten saavat temmeltää ihan vapaana koko asunnossa.
Tämänkin kuvan ottamisen jälkeen on kyllä tullut todella paljon pienempiä muutoksia  jänöjen asumisjärjestelyihin.

Päästiin Zolan kanssa ekoja kertoja tunneille ja heti alkoi palaset loksahdella kohdilleen.
Tää on mun suosikkikuvia Zolan ratsastuksesta, tamma tekee hienosti töitä ja takajalat polkee!
Tässä vaiheessa ei ollut tietoakaan loppukeväällä ilmenneistä satulaongelmista,
joiden takia tuliaika reilusti takapakkia edistymisessä...


Maaliskuu


Nautiskeltiin Zompun kanssa upeista aurinkoisista talvikeleistä. Olipa upeat hanget, olispa nytkin tollaset!

Viime talven eka ja vika laskettelureissu, paikkana Mikkelin Tornimäki. Ei tullut enää ton jälkeen lähdettyä
mäkeen, vaikka kovasti suunniteltiin Lahden Messilään menoa. Noi on muuten mun ekat omat
laskettelusukset, ostin ne pari päivää ennen kuvan ottoa kirpparilta 15 eurolla. Hyvä ostos!

Huhtikuu


Kanit pääsi ekoja kertoja ulkoilemaan kunnolla.
Into silmissä loistaen pomppivat äitin aidatulla rivitalopihalla, joka onkin niiden vakioulkoilupaikka
kun täällä Lahdessa en niitä oikein pysty ulos viemään.

Kävin Iisalmessa moikkaamassa ystävääni Heidiä ja entistä hoidokkiani Elvistä.
Poitsu oli todella mukavan tuntuinen ratsastaa ja oli muutenkin mukava reissu.
Ja hei, Jenna 21v. matkusti ekaa kertaa yksin junalla ;D

Toukokuu


Mummolassani Joutsassa nappasin äidin koirasta Jerrystä veikeän kuvan.
Rakas pieni jääräpää on tässä niin vauhdikas vanha vekkuli!

Charlie ja Aada pääsivät luksuslomailemaan järvenrantamaisemiin toukokuun lopussa.
Tämäkin on siis mummolasta, Suonteen rannalta.

Kesäkuu


Kuvasin paljon hyönteisiä uudella makro-objektiivillani, ja tämä on yksi lemppareitani kesän kuvasaaliista.

Vietettiin juhannusta Villen mummon mökillä Juuassa, ja käväistiin myös Kolilla,
jossa olikin aika mahtavat maisemat. 

Heinäkuu


St Michel -raveissa sain nähdä taas kaikkien aikojen suomenhevosen!
Viesker on ollut mun suosikki siitä asti kun yhtään ymmärsin mistä raveissa on kyse :)

Charlie-muru täytti kokonaisen vuoden. 

Elokuu


Lahdessa Mukkulan rannan valtasivat valkoposkihanhet ja niistä saikin ihan hienoja kuvia.

Zola hyppäsi elämänsä ekat esteet! Tytsyn rohkea luonne ja yritteliäisyys tekivät hyppytreenien
aloittamisesta suhteellisen helppoa, vaikkakin vauhtia meinasi helposti tulla vähän liikaa :D

Syyskuu


Zolan kanssa alettiin taas päästä hyvään vauhtiin koulutuksen edistymisessä, ja käytiin ahkerasti tunneilla.
Käytettiin kuuriluontoisesti gramaaneja, mutta kuten kuvasta näkyy, ne saivat olla aika löysällä
suurimman osan ajasta koska Z tajusi nopeasti, mitä haettiin.

Syyskuussa oli pienen höpönassun, Aadan, vuoro viettää yksivuotissynttäreitä.
Charlie antoi mielitietylleen synttäripusun!

Lokakuu


Tästä kuvasta tulee aina hyvälle tuulelle, eikä varmaan tarvitse sitä sen enempää selitellä. Pienet pöljät!

Kävin syys- ja lokakuussa muutaman kerran kuvaamassa raveja Jokimaalla.
Sainkin ihan kivoja kuvia, yllätyksekseni myös illan jo pimennyttyä.
Luotto-objektiivikseni ravikuvauksessa muodostui valovoimainen Tamronin makroputkeni, hahhaa!

Marraskuu


Zola pääsi irtojuoksemaan kentälle ja otti kyllä ilon irti.
Ja minä otin ilon irti siitä, että sain kerrankin mahdollisuuden kuvata vapaana villisti juoksevaa tytsyä!

Eino-myrskyn jälkimaininkeja oli pakko käydä kuvaamassa Mukkulan rannassa.
Sorsaparat olivat ihan aaltojen riepoteltavina! 

Joulukuu


Tonttuiltiin ja hurjasteltiin Zolan kanssa joulun alla.
Postauskin tuli aiheesta väännettyä.

Joulua vietettiin tutuissa Joutsan maisemissa. Puput pääsi ulkoilemaan ihan vapaana
ja eihän ne sitten mihinkään karanneet vaikka etukäteen sitä pelkäsinkin!

Siinä oli viime vuosi pähkinänkuoressa. Olisin voinut laittaa vielä paljon enemmänkin tärkeitä kuvia, mutta tästä olis tullut pitkä kuin nälkävuosi. Joidenkin kuukausien kohdalla oli todella vaikea valita vain kaksi kuvaa! Mutta kuten näistä varsin tavanomaista toimintaa sisältävistä kuvista voi päätellä, ei mulle viime vuonna kaiketi mitään übermullistavaa tapahtunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivat kommentit piristävät ja palaute on aina tervetullutta, joten rohkeasti kommentoimaan!