lauantai 7. joulukuuta 2013

40. Lähes 14 vuotta ratsailla

Noniin. Pitkä postaus tulossa, paljon sekä tekstiä että kuvia! Muutaman tunnin käytin tänään siihen, että etsin ja käsittelin sopivat kuvat "ratsastushistoriikkiini." Tein kuvista tollaisia pieniä kollaaseja, jotta ei tarvitse lisätä kuuttakymmentä yksittäistä kuvaa tähän postaukseen. Ehkä vähän helpompi lukijalle, kun kaikki kuvat ei ole yksittäin pötkössä. Noita selatessa tuli kyllä tosi hyvä mieli, niin paljon hauskoja muistoja liittyy kaikkiin ratsastamiini hevosiin! Samalla löysin vanhemman ulkoisen kovalevyni kätköistä muitakin hupaisia esihistoriallisia kuvia elämäni varrelta, ja joitain niistäkin on kyllä pakko joskus blogissa julkaista. 

Sitten asiaan. Kuvat tulevat suurinpiirtein kronologisessa järjestyksessä, mutta kuitenkin niin että saman hevosen kuvat ovat pääosin kaikki peräkkäin. Yritän myös mahdollisiman ytimettäästi selittää mitä on tapahtunut milloinkin. Ensimmäisenä kuva aivan ratsastusurani (urapa hyvinkin, heh!) alkutaipaleelta, kevättalvelta 2000. Kuvassa olen siis ehkä kolmannella ratsastustunnillani. Ihan ensimmäisiltä tunneilta ei löydy kuvia, mutta olin jo ratsastanut ilman talutustakin ennen kyseisen kuvan ottoa. Kai ope vain pelkäsi, että poni villiintyy pellolla (kenttä oli kuvanottohetkellä kelirikon takia käyttökelvoton), ja talutti varmuuden vuoksi. Kuvan poni on nf-tamma Millemis.

Millemis, alkuvuosi 2000.
Ratsastin tuolla kyseisellä pikkutallilla jonkun aikaa tunneilla, kunnes siirryin ratsastamaan säännöllisen epäsäännöllisesti ystäväni mummon suomenhevosella Vantulla ja shetlanninponi Vilillä. Kehitys ei ns. ratsastustasollisesti ollut päätähuimaavaa, eli minusta ei todellakaan tullut vuodessa, kahdessa tai edes viidessä mitään helpon B:n ratsastajaa, mutta puskaratsastelin senkin edestä ja opin toki perusratsastusta. Kävin myös yhteensä neljällä ratsastusleirillä vuosina 2004-2007. Kaksi ekaa leiriä vietin Vartion Ratsutilalla Orimattilassa, jossa suosikkiratsuni oli vanha, mutta varsin virkeä nyffetamma PAJB Emmalin. Emma oli osaava ja kiltti, mutta minulle aivan liian kuuma, jotta olisin saanut siitä mitään hienouksia irti. Sen kanssa hyppäsin kuitenkin ekat esteeni.

PAJB Emmalin, 2004. Mulla aivan huikea tyyli esteellä, ja ihana hattu kypärän alla!
Syksystä 2004 kesään 2005 ratsastin kerran viikossa äitini tuttavan opetuksessa ensin hänen nf-tammallaan Lyrikalla ja sitten tilastoruunallaan Balt Porthoksella. Voisin sanoa, että tuolloin aloin päästä vähän jo jyvälle ratsastuksen saloista ja opin vuoden aikana tosi paljon. Lyyli oli mahtava opetusponi,: ei antanut mitään ilmaiseksi, mutta kun osasi pyytää oikein, poni palkitsi. Patu taas oli iso ja raskas ruuna, myös ratsastettavuudeltaan. Sen kanssa sain hintelänä lapsosena tehdä tosissani töitä saadakseni avut perille! Erittäin opettavaista ja palkitsevaa oli myös kyseisen ruunan ratsastus. Kävin kaiken aikaa myös silloin tällöin edelleen ratsastelemassa Vantulla ja Vilillä.

Vuodet 2006 ja 2007 leireilin Heidin kanssa Metsäpirtissä Nastolassa. Paikka oli huikea siinä mielessä, että siellä pääsi seuraamaan eläinlääkärin työskentelyä ihan lähietäisyydeltä päivittäin. Hevosia oli paljon, eivätkä ne kaikki olleet kauhean osaavia, mutta mukavia kaikki. Metsäpirtin leireiltä jäi todella mukavat muistot ja tallin suosikkini, Princes Can eli Sessa, on edelleen muistoissani yhtenä suosikkihevosistani. Se oli tuolloin tulinen ja vähän äkäinenkin tamma, varsinkin hoitaessa. Mutta mulle se ei ensimmäisen päivän jälkeen kiukutellut yhtään! En tiedä, oliko se ehkä tottunut siihen, että leiriläiset pelästyy sen äkäilyä eikä se sitten joudu töihin, mutta minä en suostunut sen luimimista ja näykkimisuhkailuja pelästymään, oon niin kovapäinen itsekin! Kun mietin tarkemmin, huomaan että suurin osa mun lempihevosista on enemmän tai vähemmän kuumia tammoja.

Metsäpirtissä sai ratsastaa todella paljon erilaisia hevosia, mikä on mun mielestä aina perusratsastuksen kannalta hyvä juttu. Kahden leirin aikana ratsastin Mettiksessä varmaankin yli 20 eri hevosella. Päästiin normaalien ratsastustuntien lisäksi "hurjastelemaan" pienelle harjoitusraviradalle, yömaastoilemaan, leikkimään ponileikkejä ja ratsastussuunnistamaan. Ekalta vuodelta on jäänyt mieleen leirin päätöspäivänä järjestetyn ratsastussuunnistuskilpailun voitto Heidin kanssa.

Lv-tamma Princes Can ja sh-ruuna Leimuviri, 2007.
Ratsastin melko epäsäännöllisesti vuoteen 2007 asti, jolloin aloitin tallilla jossa yhä ratsastan. Alussa ratsastin kerran-pari viikossa joko tunneilla tai itsenäisesti (yleensä Heidin kanssa). Pikkuhiljaa alkoi tasonikin nousta vähän enemmän, vaikka ratsastinkin pääsääntöisesti entisillä ravureilla. Opetus oli tosi hyvää ja opettaja edelleen ystäväni ja neuvonantaja "hädän" hetkellä. Aloin päästä kärryille käsitteistä "oikein päin", "pyöreä muoto" ja "peräänanto." Toki vielä ei ollut tietoakaan, että olisin osannut ratsastaa hevosen rehelliseen peräänantoon, mutta tiesin mitä haettiin ja mikä oli tavoite hamassa tulevaisuudessa.

Lv-ruuna Tintin Pride, ratsastustunnilla huhtikuussa 2007.

Sh-tamma Vantteri joskus esihistoriallisena aikakautena, kentien 2005. Keskellä lv-ruuna Salon Goljat vuonna 2008 ja oikealla ystäväni shettisruuna V.V. Motto 2007.
Keväällä 2008 osallistuin ekoihin ratsastuskilpailuihini lv-ruuna Goljatilla, nimittäin kotitallin harkkakisoihin. Ohjelma oli C-merkin kouluohjelma, joka oli treeneissä sujunut ihan mukiinmenevästi. Kisoissa Goljat oli kuitenkin väsynyt ja jekkutuulella, eikä tehnyt mitään niinkuin oli suunniteltu. Prosentteja tulikin huimat 39! Surkuhupaisaa suorastaan, mutta ihan hauska kokemus.

Saman vuoden syksyllä tallilla järjestettiin toiset harjoituskisat, joihin osallistuin suokkiruuna Visan Suikilla, eli Sulolla. Ohjelma oli tällä kertaa iran raviohjelma ja tulos oli tällä kertaa 55%. Sulo oli yksi vakioratsuistani, jolla menin sekä itsenäisesti että tunneilla. Ruuna oli vähän hassu: pelkäsi maastossa ja oli siksi arvaamaton, mutta ei myöskään tykännyt oikeastaan koulukiemuroista. Vanha jalkavaiva taas esti suuremmat estehyppelöt. Sulon kanssa oli siis aika hankala keksiä, mitä tehtäisiin jotta kaikilla olisi kivaa. Sille päälle sattuessaan poitsu oli kuitenkin ihan osaava, ja luonteeltaan se oli jokatapauksessa aivan mahdottoman lutuinen ja sympaattinen: vähän hölmö mutta ehdottoman hyväntahtoinen.

Sh-ruuna Visan Suikki, kevät 2007.

Harkkakisat Sulon kanssa. Kuvakollaasi on jo tuolloin tekemäni, siksi hirveä värivalinta :D

Muita vuosien 2007-2010 vakioratsujani olivat lv-ruunat Carrera Cloudberry ja Morrison Hoss. Kalle oli melko vanha, herttainen herra. Varsinainen luottoratsu, jonka kanssa ei ikinä tarvinnut pelätä, että se ryöstäisi maastossa. Koulujuttujakin se osasi, ja oli kaikinpuolin mahtava kaveri. Ehdottomasti ystävällisimpiä ikinä tapaamiani hevosia. Hossi taas oli aluksi varsinainen raakile, vasta raviuran lopettanut vatipää. Se silloinen opettajani koulutti Hossista kuitenkin oikein hienon harrasteratsun, ja Hosben kanssa sainkin ekat tuntemukseni siitä kun hevonen kulkee rehellisesti oikein päin ja pyöreänä.

Estetunneille sain aina Hossin. Olin varmaan ainoa tarpeeksi reikäpää siihen hommaan, ruuna kun oli esteillä varsinainen ohjus. Muistan olleeni useammankin kerran ihan sydän kurkussa ennen omaa hyppyvuoroani, mutta hengissä selvittiin hurjankin oloisista tilanteista, ja onnistumisten jälkeen fiilis oli tietenkin loistava! Kallen kanssa taas päästiin uintireissuille ja elämäni toistaiseksi ainoalle "hiitille" Jokimaan raviradalle. Tuosta montékeikasta jäikin jälipolville kerrottavaksi hauska juttu. Kalle vanhana kettuna nimittäin keksi radan portin kohdalla karata varikolle, kun tietämättömyyttäni ratsastin liian lähellä ulkolaitaa. Muina miehinä ruuna vaan otti kurssin kohti valjastuskatosta ja minä keikuin selässä hihittäen. Nimenomaan keikuin, sillä radalta varikolle päin lähtee alamäki ja siinä kun ravuriruuna meni honkkelilaukkaa alamäkeen, niin vähän keikutti. Kallen omistaja totesi jälkeenpäin mulle, että ei varmasti olis itse pysynyt siellä selässä, eli vissiiin kohtuullisen holtittomalta oli meno varikolle näyttänyt... Sekä Kalle että Hossi myytiin keväällä 2010.

Lv-ruuna Morrison Hoss, kaikki kuvat vuodelta 2009.
Ylävasemmasta kuvasta näkyy mun ton ajan ongelma: jalka ei pysynyt siellä missä olis pitänyt.
Yläoikealla taasen Hossin mielipide siitä, miten maapuomi kuuluu ylittää.

Hossi tässäkin, 2009. Suosikkini mun ja Hosben yhteiskuvista.

Lv-ruuna Carrera Cloudberry, kaikki kuvat vuodelta 2009. Ihan mahtavia muistoja!

Kalle 2009. Kallen kanssa kävin siis elämäni ekan uittoreissun!

Ratsastin Sulolla paljon kesällä 2009, joka jäikin suloisen ruunan viimeiseksi kesäksi. Jännevamma takajalassa äityi niin pahaksi, että lopulta jänne sanoi poks ja Suffeli päätettiin lopettaa. Se olikin ainoa oikea vaihtoehto, vamma oli niin paha. Muistan Suloa suurella lämmöllä: sen kanssa opin päättäväisyyttä, sillä ruuna oli todellinen suikkulainen jääräpää. Silti se oli todella ystävällinen halinalle.

Sulo, rakas Sulo. Kuvat kesältä 2009.
Alkuvuodesta 2010 sain ratsastettavaksi ihka ensimmäisen "oman projektin", lv-tamma Silveriina Warriorin. Se oli siitosuransa aloittanut entinen ravuri, joka osasi kyllä kantaa ratsastajan selässään, mutta mitään koulukiemuroita se ei taitanut. Tamma oli todella kuuma, suorastaan ultimaattisen tulinen. Hoitaessa se oli aluksi varsin kiukkuinen, mutta hyväksyi lopulta mut ystäväkseen ja muuttui oikein hyväntuuliseksi. Ratsastin Silveriinalla jopa viisi kertaa viikossa ja edistystä tapahtui mukavasti. Aiemmin käsissä pysymättömästä sinkoilijasta alkoi kuoriutua varsin kehityskelpoinen harrasteratsu. Silveriinalle oli aika luontaista kulkea pyöreänä, jopa niin luontaista että se painui helposti kuolaimen alle. Siitä lähtötilanteesta oli kuitenkin suhteellisen helppo ratsastaa tamma pyöreäksi ja kuolaimelle. Mielestäni huomattavasti helpompi kuin tilanteesta, jossa hevonen kulkee luonnostaan vain nokka kohti taivasta. Vanha jänneongelma koitui kuitenkin myös Silveriinan kohtaloksi, ja lempitammani jouduttiin lopettamaan vaikean jännetupentulehduksen vuoksi elokuussa 2010. Ehdin ratsastaa sitä viitisen kuukautta tosi ahkerasti, ja siinä ajassa Silveriinasta tuli mulle tosi tärkeä ja muistelen sitä haikeudella. Olispa se saanut olla terve, siitä olis voinut tulla niin hieno! Valitettavasti mulla ei ole yhtään ratsastuskuvaa Silveriinasta.

Lv-tamma Silveriina Warrior.

Vuonna 2010 ratsastelin muutaman kerran myös lupsakalla suomenhevosruunalla Antrealla eli Aapolla. Se oli (ja on) rauhallinen ja kohtalaisen osaava, iso ja raskasrakenteinen. Erittäin mukava luonteeltaan. Myös toinen suokkiruuna, Kiikun Petteri oli yksi kyseisen vuoden ratsuistani. Petteri oli tuolloin vähän tahmatassu, mutta halutessaan kyllä aika hieno. Osallistuin Petterillä ekoihin oman tallin ulkopuolisiin kisoihin, nimittäin seurakisoihin Vironmäen Ponitallilla. Ohjelma oli raviohjelma piaffe, ja prosentteja kertyi 59. Raviohjelma siksi, että en uskonut saavani ratsastettavuudeltaan raskasta Petteriä toimimaan laukassa vieraassa paikassa, kun se kotitallillakin oli melko nihkeää. Oon todellakin enemmän herkkien hevosten ratsastaja, se on tullut huomattua!

Aapo. Vasemmanpuoleiset kuvat vuodelta 2010, oikeanpuoleiset viime kesältä. Oon aika kirppu tuolla!

Sh-ruuna Kiikun Petteri, seurakilpailut 2010.

Jossain vaiheessa loppuvuodesta 2010 Heidi kysyi, haluaisinko alkaa ratsastaa lv-ruuna Elviksellä kerran-pari viikossa. Tottakai halusin! Sillä hetkellä mulla ei ollut yhtään vakiratsastettavaa, joten sellainen oli erittäin tervetullut. Elvis olikin sitten ainoa vakituinen ratsuni noin vuoden ajan, kevääseen 2012 asti, jolloin aloin ratsastaa Zolaa. Treenailin Elpun kanssa pääsääntöisesti sen kaksi kertaa viikossa, mutta kevään 2012 se oli enemmän ja vähemmän sairaslomalla ja hoidin sitä vain silloin tällöin sekä ratsastin käyntilenkkejä kun ne sille taas sallittiin.

Elvis on mahtava persoona ja kehittyi tosi paljon tuona aikana. Oltiin Heidin kanssa hyvä tiimi. ;) Ruuna oli (ja on) siitä erikoinen lämpöiseksi, ettei sillä juurikaan ollut kaahaamisongelmaa (ainakaan kentällä) ja että sillä oli todella ratsumainen, iso ravi. Sen sijaan Elpun ongelmana oli se, että se lähti helposti peitsiin ravisiirtymissä. Se saatiin kitkettyä lähes kokonaan melko pian, mutta kaiketi yhä edelleen Elvis välillä peitsaa jännittyessään. Joka tapauksessa poitsusta saatiin irti tosi näyttäviä pätkiä ja voin kyllä sanoa kokeneeni ratsastushistoriani suurimmat onnistumisen fiilikset juuri Elviksen kanssa. 

Yläkuvissa Elviksen kanssa kesäkuussa 2011, oikeanpuoleisessa näkyy yhä tuo mun jalan ongelma:
koipi väärässä paikassa, eikä paino siis ole istuinluilla koska keikahdan etukenoon.
Alavasemmalla syksyä 2011 ja -oikealla pujahdetaan agilityrenkaan läpi syksyllä 2012.

Yksi niistä onnistumisista oli, kun päätin kerran opettavani Elviksen laukkaamaan pyynnöstä ratsastettaessa. Se oli keväällä 2011, ja ennen sitä Elppu ei siis ollut vielä laukannut tarkoituksellisesti ratsastaja selässään. Yhdessä kulmassa sitten annoin laukkapohkeet ja yritin painollani opastaa Elviksen siirtymään laukkaan, ja hämmästys oli suuri kun ruuna tekikin niin kuin toivoin. Eka laukkapätkä oli kyllä aika holtiton koska Elvis oli ihan ihmeissään kun siltä pyydettiin jotain ihan uutta (ja jotain sellasta mitä ravurina nimenomaan ei saanut tehdä), ja minä taas olin ihan äimän käkenä kun laukkaan saaminen kävikin niin helposti. Seuraavat laukkapätkät olivatkin jo paljon hallitumpia, ja Elppu oppi laukannostot tosi nopeasti! Muistan, kun soitin heti ratsastuksen jälkeen Heidille ja hihkuin että "me laukattiin, me laukattiin!" 

Ihana kullanmuru Elvis muutti Heidin kanssa Iisalmelle  syksyllä 2012. Ratsastelin sillä tuon vuoden kesällä silloin tällöin, ja viimeisen kerran syyskuussa. Kunnes taas tämän vuoden huhtikuussa pääsin mahtavan treenikaverini selkään kun matkasin Iisalmelle Heidiä ja ruunaa moikkaamaan. Elviksen ratsastettavuus oli tullut yhä paremmaksi, ja sen ravi oli lähes pelkästään Zolan selässä istutun vuoden jälkeen oikea kulttuurishokki. Jos olinkin silloin joskus oppinut jotenkuten istumaan Elviksen ravissa perusistunnassa, oli tuo taito nyt kyllä ruostunut puhki. Työllä ja tuskalla pystyin istumaan muutaman askeleen kerrallaan alas. Hassua! Vatsalihakset sai ainakin kunnon treenin niinä muutamana päivänä kun Elviksellä ratsastin. 

Alavasemman kuva alkutalvelta 2011, muut saman vuoden syksyltä.
Näissä alkaa oma jalka jo olemaan oikealla paikalla.

Yksi lempparikuvistani Elviksen kanssa, syksy 2011 ja ryhdikäs pieni ratsu!

Iisalmella, pitkästä aikaa Elpun selässä keväällä 2013 :)

Tosiaan, sitten päästäänkin jo Zolaan. Meidän yhteinen taival alkoi helmikuun lopussa 2012, eli melkein kaksi vuotta jo yhteistyötä takana. Zola on taas tällainen kuuma tamma, mutta se ei kyllä ole kiukkuinen niin kuin Sessa ja Silveriina olivat. Päinvastoi, Zola on todella kiltti hoidettava ja aina nuuskimassa harjoja ja tilaisuuden tullen puhaltelemassa mun hiuksiin kun harjaan sen etujalkoja kyykyssä. Zolan ja mun yhteisestä taipaleesta en ala sen suuremmin runoilemaan, koska siitä on jo olemassa postaus. Lyhyesti ja ytimekkäästi tiivistäen voin todeta, että eteenpäin on menty vaikka helppoa ei todellakaan ole aina ollut. Zola on tosi yritteliäs, mikä on välillä jopa ongelma koska se joskus yrittää sitten vähän liikaakin ja tarjoaa kaikkea mahdollista osaamaansa jos ei heti ihan hoksaa, mitä häneltä vaaditaan. Toisaalta tytsy on kuitenkin myös nopea oppimaan, eli kun se hoksaa, se yrittää ja se oppii! Liiallinen vauhti on Zompulle yhä ajoittainen ongelma ja se yrittääkin toisinaan paikata puuttuvan keskittymishalunsa lisäämällä vauhtia. Keskittymiskyvyn puutteesta ei voida puhua, vaan Zola nimenomaan osaa kyllä keskittyä ja paneutua työhönsä kun vain viitsii.

Kolme ylintä kuvaa ekalta keväältä Zolan kanssa.
Alemmat kuvat saman vuoden kesältä.

Zomppu kesällä 2012.

Syksy 2012, meidän ekat puomi-/kavalettitreenailut.

Joulukuu 2012, molemmat yhtä innoissaan hankitreeneissä!
Tänä vuonna olen ratsastanut myös muutamalla satunnaisella ratsulla: jo aiemmin mainitulla sh-ruuna Aapolla, wielkopolskiruuna Kallella, torinhevostamma Kate II:lla, suomenhevostamma Kikapolla sekä lv-tamma Magical Lightilla eli Maggiella. Kaikki täysin erilaisia keskenään! Kaikista noista ratsastuskerroista on saanut mukavaa perspektiiviä Zolan kanssa treenaamiseen. Olen kyllä toisaalta nyt huomannut myös sen, että kun on pitkän aikaa ratsastanut lähes pelkästään samalla hevosella (eli mun tapauksessa Zolalla), on muiden hevosten selkään meneminen paljon jännittävämpää kuin joskus muinoin kun ratsastettavat vaihteli paljon enemmän. 

Ylävasemmalla Kalle, oikealla Maggie.
Alavasemmalla Kikapo, oikealla Kate.

Ylävasemmalla kuva Zolan elämän ekoista estetreeneistä, elokuulta 2013. Yläoikea kuva Zolan toiselta hyppykerralta,
ja alakuvat kolmansista estehyppelöistä.

Ylempi kuva kesäkuulta 2013, alempi syyskuulta.

Huh, olipa rankka homma kasata tää, varsinkin kun tein sen yhteen soittoon. Kelloki on jo aivan liikaa siihen nähden, että huomenna pitäs aamupäivästä lähteä ostoksille... Oon vaan sellanen, et kun jonkn projektin alotan, haluan saada sen saman tien myös valmiiksi. Toivottavasti tekstissä ei oo ihan kauheesti virheitä tai jotain epämäärästä sössötystä. Mun aivojen oikolukupalvelu on jo menny kiinni tältä illalta. :D

Hyvää yötä!



2 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea tätä, etenkin kun itellekki noi monet niin tuttuja ja ihania hevosia. Harmi kyllä sinänsä, että slta on lähteny niin usein hoitohepat alta, mut toisaalta eipähän tuu turruttua niin helposti yhteen. Musta kyllä tuntuu et sä olisit aina ratsastanut Elviksellä :D Tervetuloa ihan milloin vaan taas moikkaamaan herraa! Ihme lentokone toi Zola noissa elokuun hyppykuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii, onhan se sillee et ku ratsu vaihtuu tarpeeks usein ni säilyy rohkeus kokeilla aina niitä uusia hevosia. Oon kyl tosiaa huomannu et nyt ku oon melkee pelkästää Zolaa ratsastanu, ni sit ku on jonku muun selkää kiivenny ni on jännittäny ihan hirveesti :D Mut tosiaa, Zolan kanssa tulee kohta kaks vuotta täyteen, että se on ainaki pysyny jo mukavan kauan eikä kyllä oo vieläkään lähössä alta, onneks :) Koska onhan siinäki todella puolensa, et saa pidempään reenata saman hevosen kanssa, pääsee yhessä kehittymään. Ja joo, pitää kyllä tulla teitä moikkaamaan taas!

      Poista

Kivat kommentit piristävät ja palaute on aina tervetullutta, joten rohkeasti kommentoimaan!