perjantai 29. marraskuuta 2013

35. Uusi upea banneri!

Heipsan.

Voitin tuosta aiemmin mainitsemastani kuvakilpailusta lahjakortin Candycaneen, sekä bannerin. Candycanen tilauksen tein toissapäivänä, ja tänään sain tuon bannerin. Oikein kivannäköinen, eikö? Kiitos MaiSu :) Muutin saman tien vähän näitä blogin värejä (sain niihin liittyen mukavaa rakentavaa palautetta), ja nyt tekstien värit mätsäävät paremmin taustan kanssa. Aiemminhan esim. tuo bannerin reunus ja navigointipalkki sekä blogiarkiston linkit olivat melko kirkkaalla vaaleanpunaisella, josta tuo taustassa oleva vaalenpunainen on "haaleampi" versio. "Räiskyvä pinkki" sai siis nyt väistyä, tosin otin sen käyttöön joissakin linkkien hovereissa. Värimaailma on nyt omasta mielestäni mukavan seesteinen, muttei kuitenkaan liian laimea.

Pikku-Aadalla oli tänään ekaa kertaa elämässään ummetusta. Oon joskus aiemmin maininnutkin, että Charliella tuntuu olevan siihen vähän taipumusta kun on niin monta kertaa jo lievää ja vähän vähemmän lievää ummetusta/suolitukosta potenut. Aada on tähän mennessä välttynyt moiselta, mutta tänään se iski. Charliella on niin järkyttävä karvanlähtö, etten kyllä yhtään ihmettele, että Aada on sen karvoja onnistununut nielemään. Jänöt kun ovat niin ahkeria toisiaan hoivaamaan ja pesemään. Annoin pienelle potilaalle parafiiniöljyä, ja muutaman tunnin päästä alkoi suoli toimia ja ruoka maistua. 

Aada on karvanvaihdon kunniaksi kasvattanut otsaansa komeat raidat!
Vasemmalla vertailukuva alkusyksyltä.

Muistan hyvin sen kerran, kun Charliella oli ensimmäistä kertaa ummetus. Olin ihan hysteerinen ja yritin koko ajan tuputtaa poitsulle jotain herkkuja. Charliesta huomasi kuinka sitä oikeen kiukutti kun olin koko ajan työntämässä jotain sen naaman eteen, vaikka herra ihan selvästi yritti sanoa että "ei maistu vaikka mitä tarjoaisit!" Kävin sitte paniikissa ostamassa parafiiniöljyä, ja saatiin Villen kanssa työllä ja tuskalla Charmu nielemään sitä pari milliä. Vähintään yhtä paljon meni sen turkkiin ja minne sattuu muualle. No, muutaman tunnin päästä pupu alkoi syödä ja huokaisin helpotuksesta... Kunnes seuraavan päivän iltana ummetus alkoi taas, ja tällä kertaa ei auttanut öljyt. Valvoin oikeestaan koko yön ja yritin saada Charlien syömään edes jotai, tai vaikka vaan juomaan vettä. Kyllä se jonkun verran joikin, muttei syönyt yhtikäs mitään, edes suurinta herkkuaan basilikaa. Pikkunen kökötti vaan kuljetuskoppaan tekemässäni pesässä ja narskutteli vähän hampaitaan. Aamulla soitin itku kurkussa eläinlääkäriin, ja sinne siis suunnattiin. Lääkäriä odotellessa Charlie sitten päättikin vähän maistaa mukaan ottamaani kurkkua, ja oma olo vähän helpottui. Ell tutkaili, antoi nestettä suoraan niskaan, Primperania sekä muistaakseni myös vähän kipulääkettä. Saatiin primperania myös mukaan, ja jotain ruiskulla annettavaa tukiruokamössöä. Tokenihan se jänis lopulta, mutta kyllä säikähdin, kun oli kuitenkin eka kerta kun oma lemmikki sairasti!

Tuon jälkeen Charmulla on muutaman kerran ollut lievähköä ummetusta (siltä lähtee oikeesti niin pirusti karvaa, että väkisinkin se sitä nielee itseään pestessään :D ), mutta näistä on selvitty itsehoidolla (lue: parafiiniöljyllä.) Oon myös monesti syöttänyt päivittäin vähän tuoretta ananasta pahimpana karvanlähtöaikana (ananas, tai tarkemmin sanottuna sen mehu ennaltaehkäisee suolitukosta, koska se sisältämä bromeliinientsyymi auttaa liuottamaan esim. niitä karvapalloja), mutta nyt ei oo tullut annettua. Pitäis ehkä taas. Charmultahan lähtee siis jatkuvasti karvaa koska se on kastroitu, mutta silläkin on kausia jolloin karvanlähtö kiihtyy. Ja silloin sitä lähtee ihan tolkuttomasti. Ihan. Tolkuttomasti. Harjaan sitä lähes päivittäin teippiharjalla, ja kyllä siitä sais kymmenen arkillista karvaa ihan helposti kerralla, jos vaan raaskis tuhlata. :D Toki harjaan siis ihan oikeilla harjoillakin, mutta teippiharjalla saa kätevimmin enimmät irtokarvat pois. Aadasta lähtee karvaa vain karvanvaihtoaikoina, esim. tänä vuonna siis muutamaan otteeseen. Saa nähdä miten jatkossa, nyt kun se on ihan aikuinen pieni pupu. 

Charlie-possu söi taas vaihteeks kuormasta :)

Tuli nyt tämmönen tekstipitoinen kertomus tällä kertaa. Huomenna töihin (aamuvuoroon vaihteeksi, jes!), ja sunnuntaina tallille. Eilen oli kaikki pohjat ihan kivikovat, tai pellolla olis ehkä voinut mennä mutten pimeällä uskaltautunut. Katsotaan, mitä sunnuntaina keksii, kun silloin ehdin jo valoisaan aikaan ratsastelemaan. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivat kommentit piristävät ja palaute on aina tervetullutta, joten rohkeasti kommentoimaan!