torstai 17. lokakuuta 2013

21. Suosikkikuvia vuosien varrelta

Ajattelin tähän väliin iskeä postauksen, jossa esittelen joitakin suosikkeja omista otoksistani vuosien varrelta. Oon huomannut, että mitä kauemmin oon valokuvausta harrastanut, niin todellakin sitä itsekriittisemmäksi oon tullut. Silti ne kulloisenkin ajanjakson parhaat kuvat jaksaa yhä ilahduttaa, vaikka välillä tuleekin ajatuksia siitä, mitä olis pitäny tehdä toisin jotta kuva olisi vielä parempi. Eniten mua oikeestaan harmittaa se, että kuvasin ekalla järkkärilläni pitkään medium-kokoisia kuvia. Monet sen ajan kuvat näyttäis hienolta isona tulosteena, mutta mediumeista ei saa kovinkaan suurta tulostetta ilman rakeisuutta. Nykyään kuvaan surutta suurinta mahdollista resoluutiota, vaikka kuvat onkin sitte aika jumbokokoisia. Ainahan turhat räpsyt voi poistaa tilaa viemästä. Tai jos ei saa sitä aikaseks, voi ostaa lisää ulkosia kovalevyjä... :D

Sitten niihin kuviin. Otin nyt tähän luonto- ja hevoskuvia. Kuvat on kronologisessa järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Joskus myöhemmin voisin tehä samanlaisen postauksen eläinotoksista, eli lähinnä pupujen ja Jerryn kuvista.


Sorsalapsia vuonna 2008. Heitin niille leipää :D
Tää on jotenki hauskan dynaaminen kuva, ja sorsilla on hyviä ilmeitä.

Sisilisko 2008. Tätä on tosi rankasti rajattu, joten kuva ei ole iso. Hienolta lisko kuitenki näyttää!

Lämminveriruuna (tuolloin toki vielä ori) Wild Blueberry kesällä 2009. Varsalla on kuvassa hieno liike.
Karvapeite ei kyllä ole edustavimmillaan, kun vauvakarva on just vaihtumassa.
Tää kuva päätyi myös varsan isän seuraavan vuoden oriesitteeseen,
kun oriinpitäjät bongasivat tän Sukupostista.

Lv-ruuna Morrison Hoss keväällä 2010. Tän kuvan juju on toi ponskin ilme!

Isokoskelo Heinolassa kesällä 2010. Lintu näyttää hupsulta!

Luonnon jäätaidetta maaliskuulta 2011. Tämä on ehdottomia lemppareitani.
Jää näyttää kauniilta ja tausta on onnistunut.
Kuvablogi.comin (nyt jo kuopattu sivusto) käyttäjät äänesti tän myös Kuvablogin viikon kuvaksi samana keväänä, ja tämä yksittäinen kuva keräsikin yli 10 000 katselukertaa :)

Kuu on kiehtova, mutta vaikea kuvauskohde. Tämä otos on vuodelta 2010, ja on ainoa kuukuva johon oon edes jokseenkin tyytyväinen. Tässä näkyy jopa vähän noita kuun pinnan muotoja.

"Äläs törki tai puren!" Teuvo yrittää laittaa kaks vuotta vanhemman Peten kuriin :)
En osaa selittää mikä tässä viehättää erityisesti. Kai se on ainaki osittain toi varsan tomeruus.

Hämähäkinseitit on yks mun lempikohde. Parasta on, jos itse "ompelijakin" on paikalla.
Tämä on hauskasti moniulotteinen ja jotenkin toisaalta väritön mutta silti raikas.

Hevosen lapset on sulosia, ja tää pikkutamma oikeen erityisen sulonen.
Lämminveritamma Red Jewel kuvattuna vuonna 2012.
Yhteiskuva Zolan kanssa kesällä 2012.
Tarkotus oli vain ottaa hieno kuva Zolan silmästä, mutta kamerasta kuvan kattoessani huomasinkin,
että olin vahingossa saanut otokseen vähän enemmänkin jujua. 

Tähän ei varmaan tarvi enempiä selittää? Ihanat pojat!
Kevät 2013.


Tää oli ensimmäisiä testiotoksia uudella Tamronin macroputkella toukokuussa 2013.
Macro-objektiivin ominaisuudet tulee ainakin hyvin esille!

Auroraperhonen alkukesällä 2013.
Perhoset on kanssa yks mun suosikkiaiheista, vaikka niitä onkin haastellista kuvata.
Tämä perhosyksilö on jotenki vekkulin näkönen :)

Joku kultasiipi kesällä 2013.
Alkukesä meni pitkälti ötököitä kuvatessa kun se oli niin hauskaa uudella "lelulla", rakkaalla Tamronilla.
Tää on mun mielestä onnistunut teknisesti ja taiteellisesti:
tarkennus on hyvä, tausta nätti ja asetelma erilainen muttei liian outo.

Ampiaisvieras ja kesä 2013. Tarkka kuva :)

Sitten vielä pari fotoa maanantailta. Oli niin kaunis syyspäivä, että oli ihan pakko käydä taas rannassa kuvaamassa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivat kommentit piristävät ja palaute on aina tervetullutta, joten rohkeasti kommentoimaan!