sunnuntai 13. lokakuuta 2013

20. Peruslauantai : )

Moikka.

Eilinen ratsastustunti sujui ihan hyvin: Zola teki tosi hyviä väistöjä ja mallikkaita laukannostoja. Tytsy oli koko tunnin suht rauhallinen ja keskittynyt, eikä juurikaan kuumentunut edes laukkatehtävässä, jossa laukattiin suoraa uraa & voltteja, vaikka tunnilla oli yhteensä neljä hevosta. Monesti Zomppu tuppaa juuri laukkaosuuksilla ottamaan kierroksia varsinkin silloin, kun on useempi muukin ratsukko kentällä. Ainoo mikä jäi vähän harmittamaan, oli Zolan taipumattomuus: tuntu ettei se vaan millään keinolla taivu rehellisesti.

Tänään jatkoin koulutreenejä eilisen innoittamana, ja sama taipumisen vaikeus vaivasi tänäänkin. Tuumin, että heppa saattas olla jumissa jostain ja omistajakin sitten totesi, kun hänelle "epäilyistäni" kerroin, että merkkejä on ilmassa ja Zomppu päässee hierojalle lähiaikoina. :) Muutoin sujui melko kivasti tänäänkin, tytsy oli hyvin kuulolla ja yritti parhaansa. Tältä päivältä on jokunen kuvakin tarjota.

Käynnissä saatiin kivoja pätkiä.
Väistöä, loivaa väistöä. Tästäkin näkee et taipuisuus ei ollut parhaimmillaan
vaikka muuten ponski suoritti hienosti.
Videolta laukkapätkää. Tässä on jo vähän ryhtiä ja pieni taivutuskin havaittavissa.
Koitin saada Zolaa venyttämään ylälinjaa vanhalla tutulla harjoituksella.
Tulos oli ihan ok, mutta kun ratsastin taas niskaa ylemmäs ja hevosta siis "normaalimpaan" muotoon,
orastava taipuisuus katosi ja Zola muuttui jälleen kireän oloiseksi.

Kaniinit pääsi taas ulkoilemaan äidin luokse (jos jollekin on epäselvää, äiti siis asuu aika lähellä tallia, joten zolanhoitoreissuilla pääsee kätevästi viemään puput äiteen pihalle pomppimaan.) Muutama otos Charliesta ja Aadasta siis tässä:

Charlie söpöilee!
Aada söpöilee!
Ei mitään lisättävää :D
Huomenna suuntaan Takkulan tallille kuvaamaan harkkakoulukisoja. Kuvaan ekaa kertaa maneesissa, joten saa nähdä mitä tulee. Tallipäivät ens viikolla on tiistai ja torstai, kun taas keskiviikkona menen mahdollisesti Jokimaalle katsomaan/kuvaamaan tamma- ja varsanäyttelyä. 

2 kommenttia:

  1. Aivan upea tää ulkoasu! Ja liian ihania kuvia, varsinkin noi puput :3

    http://cowswings.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kivat kommentit piristävät ja palaute on aina tervetullutta, joten rohkeasti kommentoimaan!