torstai 10. lokakuuta 2013

19. Pohdintaa mun ja Zolan yhteistyöstä

Heippa.

Ajattelin tähän väliin väsätä tämmösen vähän syväluotaavamman postauksen mun ja Zompun yhteistyöstä: ongelmakohdista, meille vaikeista jutuista ja myös niistä yhteisistä vahvuuksista. Yritän selittää mahdollisimman tarkasti ja ymmärrettävästi sanoin, mutta myös kuvien avulla.

Lähdetään liikkeelle käynnistä. Käynti on Zolalle vahva askellaji, ja käynnissä tamma on kohtuullisen helppo saada "työstettävään moodiin", eli sen kanssa pystyy käynnissä suorittamaan erilaisia tehtäviä niin, että käynti säilyy tahdikkaana ja hevonen peräänannossa. Zolalla on yleensä käynnissä hyvä, aktiivinen perustempo: se liikkuu omalla moottorilla, muttei kipitä alta pois. Taivutukset sujuvat hyvin, tempoa pystyy säätelemään ja niin edelleen. Itsekin istun Zolan käynnissä yleensä ihan hyvin, koska tytsy on hyvin kuulolla eikä sitä tarvitse juuri pidätellä, vaan voi keskittyä olennaiseen.

Zolan hyvä peruskäynti. Yliastunta voisi olla hieman parempi.

Ongelmakohdat käynnissä tulevat siinä, kun Zolalta vaatii tosi lyhyttä ja pientä käyntiä tai kun pohkeenväistössä tekee hienosäätöjä taivutusasteeseen sekä esimerkiksi taka- ja etupään linjoihin suhteessa toisiinsa, ja pyytää Zolaa myös etenemään väistössä eikä jäävän "nyhjäämään" lähes paikoilleen. Väistö ei toki ole helppo liike vielä raa'ahkolle hevoselle jos sen haluaa tehdä tosi hyvin, mutta toisaalta Zola kyllä osaa sen kun vain malttaa. Joka tapauksessa, noissa edellämainituissa tilanteissa Zompun reaktio on aika ajoin "selkä notkolle ja karkuun", jolloin minä helposti kampean itseni irti satulasta ja pidätän vain ohjalla, mikä ei todellakaan paranna tilannetta yhtään.

Zola yrittää karata alta tuntumaa vastustellen, ja itse nousen irti satulasta. Tässä treenattiin juuri väistöjä.

Tällaisessa tilanteessa pitää vain istua syvälle satulaan (ylläri), pitää tasainen tuntuma ja sanoa Zolalle pohkeella ja sillä istunnalla, että "takaisin tuntumalle ja töihin!" Pitää olla napakka eikä saa antaa ponskin päättää, suoritetaanko tehtävä vai ei. Tottakai fiksu heppa yrittää luistaa kun eteen tulee hankala tehtävä joka vaatii siltä malttia, tasapainoa, lihastyötä, tahtia jne, mutta Zolakin kun on pohjimmiltaan nöyrä ja yritteliäs, niin kyllä sen kanssa aina lopulta yhteinen sävel löydetään.

Tässä tehdään loivaa väistöä sopivassa tempossa, sopivan lyhyessä muodossa olevalla ratsulla.

Seuraavaksi ravi. Kuten ravureilla monesti, ovat Zolallakin suurimmat ongelmat ravissa olleet liiallinen vauhti ja huono säädeltävyys, sekä taipumattomuus, jopa vinous. Kehittymätön tasapaino on  suurin yksittäinen syy niihin. Nyt, kun ravi on jo pidemmän aikaa ollut erittäin hyvin säädeltävissä Zolan tasapainon ja lihaksiston kehityttyä huimasti, on vaatimustasoa tietenkin voitu nostaa. Perusravissa on ihan hyvä tahti, mutta taipumisen kanssa saa yhä välillä tehdä rutkasti töitä.

Tahdikas ja kuulolla, muttei kunnolla taipunut tai asettunut.

Oon viime aikoina todennut hyväksi metodiksi Zolan kanssa ratsastaa ravia ensin reilusti pidemmällä ohjalla ja tarvittaessa rauhoittaa menoa "kädet alas ja hevonen rennoksi" -harjoituksella. Ekat ravipätkät ovat tytsyn kanssa monesti vähän häsläystä, ja alkuhetkillä mitataankin aika pitkälti se, miten hyvin koko treeni tulee ylipäänsä sujumaan. Jos itse pysyn päättäväisenä, mutta rentona ja muistan ratsastaa heti enkä vasta maanantaina, tulee ratsastuskerrasta lähes poikkeuksetta huomattavasti antoisampi ja palkitsevampi, kuin jos annan Zolan humputella alussa miten sattuu. Niin yksinkertainen ja itsestäänselvä asia, mutta silti ihan liian usein olen joutunut treenin jälkeen toteamaan, että päästin itseni liian helpolla. 

Alkuravia. Tällä kerralla laitoin itseni suht hyvin töihin,
enkä esimerkiksi alkanut könöttää jalustimilla seisten, vaikka Zolalla oli alussa vauhti päällä. 

Sama treenikerta kuin edellisessä kuvassa. Rentousharjoitus menossa.

Zola osaa olla oikeasti tosi hieno, kun siellä satulan päällä vaan tekee asioita oikein. Tempoa pystyy vaihtelemaan, taivutusastetta säätelemään ja muotoa lyhentämään, jopa kokoamaan lyhyinä pätkinä. Ratsastajalta se vaatii rentoa istuntaa, tasaista tuntumaa ja vahvoja vatsalihaksia. Oma ongelma on monesti se, että nostan kädet liian korkealle ja yritän ikään kuin kannatella hevosta. Tai sitten jo se monesti mainitsemani jalustimilla "seisominen" kun tuntuu, että pidätteet ei mene läpi. Kädet alhaalla ja ohja tuntumalla muttei vetämässä, takapuoli penkissä ja pohkeet kiinni hevosen kyljissä antaen merkkiä "pohkeelta ohjalle, taivu, taivu, älä karkaa toiselta puolelta, pidä tahti" ja tadaa: 

Levollinen ja kuuliainen Zola, suht pitkä ja rento, mutta kivan näköinen muoto.

Kun perusravityöskentely on saatu hyvälle mallille, voi sitä ravia ja muotoa tosiaan lyhentääkin. Zola menee nykyään jo tosi pientäkin ravia, mutta ihan pienen pienessä ravissa tahti ei säily pitkiä pätkiä, koska se on vielä tytsylle raskasta. Pikkuhiljaa edetään. Niillä pätkillä, joilla ratsastan Zolaa ihan lyhyeen raviin, koitan mahdollisimman hyvin auttaa pohkeella tahdin ja aktiivisuuden säilymistä. Kun tamma tekee parikin tosi hyvää askelta pikkuruisessa ravissa, kiitän sitä "päästämällä" sen takaisin normaalimpaan raviin. 

Ravia vähän lyhyemmässä muodossa.

Tässä on jo melko pientä ravia. Asetus saisi olla selkeämpi.

Sitten laukka. Se on mulle itselle Zolan kanssa selvästi vaikein askellaji, enkä koe saaneeni siinä vielä huomattavia saavutuksia. Mulle on kauheen vaikea samaan aikaan pidättää istunnalla, ettei tytsy kaahaisi, ja sitten kuitenkin pohkeella naputtaa tahtia, että laukka pysyisi yllä. Se hankaluus on saada avut perille niin, että heppa tajuaa mun haluavan, että se menee hitaammin mutta kuitenkin laukkaa aktiivisesti. Toki laukka on Zolallekin vaikeaa, mutta tiedän sen pystyvän suorittamaan sitä rauhallisessa tempossa, ja myös pyöreänä. Laukkatyöskentelyä helpottaa vähän se, että ratsastaa sitä aluksi ihan reilusti eteen niin kuin "avaavasti" muutaman kierroksen joko suoralla uralla tai isolla ympyrällä. Näin saa takapään aktiivikseksi ja "laukkamoodin" päälle. Jos alkaa suoraan nyhväämään pientä laukkaa, saa aikaan vain täysin tahditonta räpellystä.

Laukkaa, jossa vauhti on kyllä ihan siedettävä, mutta hevonen ei ole taipunut, eikä täysin avuilla.
 Itselläni takapuoli irti satulasta, vaikka se ei ole tarkoitus.

Rauhallista laukkaa, taivutus ja asetus jo vähän sinne päin ja Zola kuulolla, pyöreänä.

Laukkaa vähän pidemmässä muodossa. Zola kuulolla.
Tällä ratsastuskerralla sain Zolasta irti parhaat laukkapätkät mitä oon itse siitä ikinä saanut,
mutta harmi kyllä, parhaita pätkiä ei saatu kuviin tai videolle. 

Tässä on nyt tuhannen taalan paikka vielä ennen lumen tuloa alkaa vaatia iteltäni enemmän laukkaharjoituksissa, että saadaan talvikeleilläkin laukata turvallisesti ilman kaahailua. Pitää hyödyntää se, että Zolan omistaja saa tytsyn ratsastettua paremmin rauhalliseksi laukassa. Huomenna on tunti ja lauantaina treenaan itsekseni, Ville on luvannut tulla silloin kuvaamaan. Täytyy potkia itteäni persiille että ratsastan hyvin. Motivaatio on korkealla kyllä, eikä se yleensäkään ole ollut ongelma. Jostain syystä vaan välillä on tullut kai alitajuisesti ajateltua että kyllä sitä välillä voi päästää itsensä helpommalla koulutreeneissäkin. EI VOI, jos haluaa ettei treenin jälkeen tunnu siltä, ettei ole yrittänyt parastaan.

Noniin, loppuun vielä yksi lempikuvistani Zolan kanssa ratsastseluista, ja sitten  vaan innolla viikonlopun treenejä odottelemaan!

Tässä työskennellään loistavassa yhteisymmärryksessä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivat kommentit piristävät ja palaute on aina tervetullutta, joten rohkeasti kommentoimaan!