sunnuntai 15. syyskuuta 2013

5. Pientä estehyppelöä

Hellurei.

Hypättiin tänään Zompun kanssa. Tää oli Zolan kolmas hyppykerta, joten este oli edelleen pieni, suurimman osan aikaa ristikko ja lopuksi pysty. Tein tällä kertaa alkuverkaksi sitä Elisan eilen ohjeistamaa juttua, eli ratsastin ravia rennoksi siirtämällä kädet huomattavasti normaalia alemmaksi. Kuten kuvasta näkyy, mun piti mennä tosi etukenoon että sain ne kädet sinne alas, mutta se kuuluu asiaan. Kyseinen harjoitus näyttää ja tuntuu erittäin hölmöltä, mutta toimii! Tein samaa myös hyppyjen välillä silloin kun Zola meinasi ottaa liikaa "kierroksia". Suurin osa kuvista on videolta pätkäistyjä, joten laatu on vähän sen mukainen.


Kädet sais olla vieläkin alempana.



Hypyt sujui tänään hyvin. Zola hyppäsi rohkeasti, eikä kuumunut yhtä paljon kuin aiemmissa hyppy-/puomitreeneissä. Pari hyppyä tuli tosi kaukaa, mutta puomit ei tullu kertaakaan alas, vaikkakin kerran taisi vähän kolista. Laukka taisi nousta joka hypyn jälkeen, mutta muutaman kerran nousi väärä laukka jonka Zola aina nopeasti korjasi oikeaksi ennen kuin itse kerkesin kissaa sanoa. :)





Zola ei ainakaan taho mennä rimaa hipoen :D


Uskaltaudun jopa laittamaan videon. Esteen jälkeen nousee ristilaukka (etujalat väärää laukkaa), ja Zompu korjaa itse. Ja koska klippi menee aika vauhdilla, on mukana hidastettu versio myös. 



Ihan paras treenikaveri!

Ens viikolla mun tallipäivät on tiistai ja sunnuntai. Katotaan mitä keksin Zompun kanssa. Postailen tulevalla viikolla varmastikin muistakin aiheista kunhan keksin niitä. Vois vaikkapa lähteä kuvaamaan syysluontoa. :)

2 kommenttia:

  1. Muuten hienosti menee, mutta näin vinkiksi, pintelipatjoja ei saisi jättää pintelien reunojen yli, muuten pinteleiden alle voi mennä hiekkaa ja hiertää ihoa rikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tiedän sen mutta noi pintelipatjat on sen verran isot, että jos kääris kokonaan patjojen yli etujaloissakin, niin menis pinteli polven päälle ja sit taas ei Zola pystyis taivuttamaan jalkojaan kunnolla... :) Ei oo toistaiseks hiekkaa pintelien alta löytyny (tosiaan vaan hypätessä oon noita käyttäny joten en kovin usein), mutta ehkä pienemmät pintelipatjat olis ihan hyvät etujalkoja varten. :)

      Poista

Kivat kommentit piristävät ja palaute on aina tervetullutta, joten rohkeasti kommentoimaan!