lauantai 17. kesäkuuta 2017

Alkukesän kuvakokoelma

Hirmuisesti olisi ollut intoa kirjotella tänne useamminkin, ja julkaistavaa materiaaliakin olisi ollut riittävästi vaikka kuinka moneen postaukseen. Aika on se ikuinen rajoite, piru vieköön. Nyt kun kesä on tullut, niin on tietysti tullut koneella istumisen sijaan valittua mieluummin esimerkiksi kameran ulkoilutus. Luontokuvia on siis kasaantunut ruhtinaallisesti, mutta ei vain ole ennättänyt niitä tänne asti julkaisemaan. Jos mun kuva-aikaansaannokset kiinnostaa enemmän "reaaliajassa", niin muistuttelen, että instagramin (@jennakentta) kautta kannattaa seurailla! 

Nyt kuitenkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja koota tänne pienen kokoelman kuvia noin kuukauden ajalta. Paljon on hyönteiskuvia, ne kun ovat mun suosikkiluontokuvauskohde. Mutta on sitä muutakin tarttunut kameran muistikortille.

1. Näsiä lähikuvassa

2. Kevään ensimmäisiä pörriäisiä!

3. 

4.

5. Rentukka

6. 

7.

8.

9.

10. Mustaherukan kukkia

11. Lemmikki

12.

13. Näkymää Kapatuosian linnavuoren näkötornista, Hollolasta

14. Itikan photobomb :D

15. Joku suurehko pistiäinen

16. Seitsenpistepirkko eli ihan vaan leppäkerttu =)

17.

18.

19. Järven valtias

20. Joku sauvaristihämähäkki

21. Korento lähikuvassa

22. Sama korento kokonaisuudessaan

23. Tukkimiehentäi - valtava kärsä!

24. Kuoriaismaiseen tapaan tuo tukkimiehentäi alkoi leikkiä kuollutta kun koki kameran ahdistavaksi :D

25. Sauvaristihämähäkki tämäkin

26. Mökillä riitti näitä joutsenten ohilentoja!

27. Pikku kukkakärpänen

28. Säihkettä siivillä!

29. Hämähäkki vähän eri kulmasta välillä :D

30.

31. "Älä tuu yhtään lähemmäs!"

32. Joku pieni, söpö ja pörröinen hyppyhämähäkki :3

Löytyikö tällä kertaa suosikkeja näiden otosten joukosta?


lauantai 27. toukokuuta 2017

Zolan edesottamuksia


Torstaina pidettiin Heidin kanssa kunnon kuvauspäivä. Ensin itse kuvasin Elvistä ja Heidiä muun muassa pellolla ja metsässä, Elviksen huomisia synttäreitä silmälläpitäen. Kuvista tuli aika kivoja, katsotaan jos saisin täällä jossain vaiheessa joitakin julkaistua. Ruunan kuvaustuokion jälkeen laitoin Zolan treenikuosiin ja hyppäsin selkään. Meidän koulusatula on toppauksessa, joten käytössä oli estepenkki. Zolkulle ei ole ainakaan toistaiseksi hankittu siihen sointuvia suitsia, joten esteettistä silmääni tietysti hieman kirvelee noiden kuvien katsominen siltä osin, heh. 

Toisaalta se on kyllä pieni paha siihen verrattuna, mitä tuo konjakinruskea nahkaläpyskä pyrkii mun istunnalle tekemään. Könötys. Koulusatulalla olen päässyt etukenokönötyksestä jo lähes kokonaan eroon, mutta estepenkki kun isketään takamuksen alle niin johan taas alkaa yläkroppa kallistua kohti hevosen niskaa. Tosin olen ilahtunut siitä, että könötys tuonkin penkin kanssa on kuitenkin selkeästi vähentynyt siitä, mitä se oli vielä joskus pari vuotta sitten. Nyt etukeno oli havaittavissa ehkä puolessa kuvista, kun joskus muinoin estesatulan kera otetuissa otoksissa olin järjestäen kaikissa ihan könökönö.

No mutta, itse asiaan. Zolkkuhan on ollut viime aikoina varsin virkeä. Hyvin pitkälti päivästä riippuu se, miten hyvin sen energian saa aisoihin. Nyt ei kyllä pitkään aikaan ole onneksi ollut sellaisia treenejä, että olisi mennyt ihan penkin alle, vaan aina sieltä on se keskittyminen löytynyt jollain tasolla. Kuvauspäivällehän nyt ei tietenkään paras päivä osunut, mutta ihan kivoja pätkiä onneksi sattui kamerankin edessä tulemaan. Tällä kerralla tammalla oli sellainen "jaksan keskittyä kymmenen sekuntia kerrallaan" -päivä. Parhaimmilla hetkillä se siis tuntui tosi kivalta, mutta sitten kun keskittyminen katosi niin katosi se hyvä tunnekin.



Zola ei kyllä nyt missään vaiheessa heittänyt ihan ranttaliksi niin, että olisi kaahannut kauheata vauhtia vailla mitään kontrollia. Se vain meni sitten sellaiseksi, ettei oikein taipunut oikein päin vaan painoi sisälapa edellä pohjetta vasten, nokka ylhäällä ja maisemia katsellen. Tamman parhaita puoliahan on aina ollut se, että treenatessa sitä ei yhtään ole kiinnostanut, mitä ympärillä tapahtuu. On ollut ties mitä vauhkoontuneita hevosia viereisellä kentällä ja erikoisia ääniä läheisellä rakennustyömaalla, mutta Zola ei ole niille korvaansa lotkauttanut. Nyt se sitten keksi, että mitäs jos pääsisinkin pälkähästä kun alkaisin tässä vilkuilla, mitä kaveri tekee toisella kentällä... Hohhoijjaa.

On se kyllä muutenkin alkanut keksiä enemmän sellaisia ratsumaisia hömpötyksiä tässä vuosien mittaan. Alussahan se oli niiin ravuri - hyvässä ja pahassa - ei pelännyt yhtään mitään, meni mistä vaan eikä välittänyt ympäröivistä tapahtumista, mutta oli sitten toisaalta tosi kuuma, vauhdikas ja raaka. No, kuumahan se on edelleen ja haluaisi kovasti olla myös vauhdikas. Raaka se ei enää ole, lähentelee ehkä mediumplussaa (hohhoh, olipa mauton). Mutta välillä on alkanut mm. maastolenkkien varrella olevat isot kivet pelottaa... Ne järkäleet kun luonnollisesti vaihtavat paikkaa harva se päivä, haha. Tammamaiseen tapaan riippuu toki päivästä, että mikä pelottaa vai pelottaako mikään. Hyvin epäzolamaista oli, kun tiistaina se kentällä näki muka jotain puskassa kesken laukkaamisen, ja hyppäsi sivulle. Sellaista se ei ole tehnyt koskaan, varsinkaan käyntiä vauhdikkaammissa askellajeissa. Ratsulla ratsun elkeet, heh. Ehkäpä se on juurikin se hidastunut vauhti, joka aiheuttaa sen, että on aikaa katsella ympärilleen? :D

Tosiaan sisäpohkeen kanssa oli torstaina hieman hankaluuksia. Etenkin kahdeksikolla suunnanvaihtojen jälkeen meni helposti neljäsosa ympyrää, ennen kuin pohkeen sai rehellisesti läpi. Zolkku vain kivettyi sisäkyljestään eikä sisälapaa ja -kylkeä saanut hallintaan sen nopeammin. Osa ongelman ydintä oli kyllä, etten valmistellut suunnanvaihtoja tarpeeksi hyvin. Kun havaitsin jo treenin alussa, että tänään ei ole paras päivä taipumisen ja keskittymisen suhteen, niin olisi tietysti pitänyt reagoida ja tehdä kaikki valmistelut extrahuolellisesti. Toki lopulta näin teinkin, mutta muutama lapa edellä tehty suunnanvaihto siihen tarvittiin, ennen kuin kunnolla heräsin... Välillä sitä vain jää odottelemaan ihmettä ennen kuin tajuaa, että joskus on vain tehtävä tuplamäärin töitä tavoitteiden eteen.   

Ei mikään ihan rimpula enää! (Pätee ihan hyvin kumpaankin meistä, haha =D)


Toisinaan sitten, kun Zolalle tuli sellainen keskittymishäiriö, oli hieman ongelmia pidätteiden kanssa. Voi mikä yllätys, kun Zolkku on kyseessä, heh! Pidätteet menivät läpi näennäisesti, toisin sanoen tempo kyllä hieman hidastui pyydettäessä, mutta kuulolle tamma ei kuitenkaan tullut. Ja menokin kiihtyi hyvin nopeasti taas uudelleen. Näihin tilanteisiin olen kyllä oppinut reagoimaan ihan hyvin. Ei (luonnollisestikaan) tarvita vetokilpailua eikä muutenkaan "rumia" pidätteitä kädellä (se nyt on toki tullut selväksi jo vuosia sitten), mutta tarvitaan kuitenkin jämäkkää ja päättäväistä ratsastusta, jotta kuumakaisan kaaliin menee, että sellainen "no jos nyt pari askelta meen hitaammin" -reaktio ei riitä. 

Jos neiti on oikein meno päällä, eikä istuntapidätteillä ole tarvittavaa tehoa isolla tiellä, niin hyvä keino palauttaa vauhtimimmi maan pinnalle on ratsastaa se voltille. Siellähän vauhti hidastuu oikeastaan automaattisesti, ja sitten on helppo (tai ainakin helpompi) ratsastaa tamma takaisin avuille. Nykyään pystyy jo rauhoittamaan menoa myös esim. käyntisiirtymillä tai pysähdyksillä. Aiemmin ne saivat Zolkun vain kuumumaan entistä enemmän, mutta nykyään niillä on yleensä jopa ihan se toivottu vaikutus.

Oikeassa laukassa Zola on viime viikkoina ollut aika hyvä. Tosin välillä tulee takaisin se kaamea "hypin suorin jaloin sisälapa edellä sisäpohjetta vasten pienenpienellä ympyrällä" -meininki, mutta onneksi tosi harvoin. Ja nykyään siitä tilanteesta jopa saa ratsastettua tamman ulos suht hyvin, ja sitten kun tekee seuraavan noston valmistelun superhuolella, niin tilanne yleensä korjaantuu. Zolkullahan ratsastaa nykyään myös yksi kokemattomampi ratsastaja, ja koska tamma on mestari menemään sieltä mistä aita on matalin, niin laukka on varmastikin suurin yksittäinen asia, johon ratsastajan kokemattomuus heijastuu. Sitten seuraavana päivänä huomaa, että neiti yrittää taas päästä helpolla, vaikka ratsastaja on eri. Sinänsä omalle ratsastukselle vaan hyvä, tuleepahan testattua se oma todellinen kyky saada tamma ratsastettua läpi.

Hieno!

Vasemmassa laukassa istun itse paaaljon huonommin kuin oikeassa... Kunnon oravanpyörä, mutta kyllä se siitä!

Torstaina oikea laukka sujui kivasti. Tamma pyöristyi ja laukka tuntui verrattain laadukkaalta. Se tulee hieman raskaammaksi edestä kuin ravissa, mutta olen pitänyt sitä vaihtoehtoa kuitenkin huomattavasti parempana, kuin se, että mentäisiin selkä notkolla nokka pystyssä. Z ei kuitenkaan varsinaisesti nojaa kuolaimeen, vaan ottaa siitä hieman tukea. Pieniä pätkiä voin sitten itse keventää ohjastuntumaa, jotta tamma oppii pikkuhiljaa kantamaan itsensä paremmin ja paremmin myös laukassa. Vasemmassa laukassa Zola veti ensin sellaista päänheittelyrallia ja leikki vähän myös kielellään, mutta rauhoittui sitten kyllä. Tahti oli suht rauhallinen, mutta rehellisesti oikein päin se on huomattavasti vaikeampi saada vasemmassa kierroksessa. Ihan yksittäisiä askelia siellä täällä. Täytyy yrittää vain ratsastaa itse vielä rohkeammin myös laukassa, eikä pelätä sitä, että esim. pohjeavuista singotaan vain kovempaan vauhtiin. Vasen laukka ei kuitenkaan koskaan ole täysi katastrofi, joten positiivisin mielin siltä osin!

Tosiaan tuosta kielellä leikkimisestä. Tammahan on aina välillä alkanut tehdä sitä, että kun se ei saa mennä niin lujaa kuin tahtoisi tai kun joku asia tuntuu hankalalta tai kun tuntuma löystyy niin, että kuolainkin "löystyy", niin se heittää kielen kuolaimen yli. Yleensä se vetää sen kyllä saman tien takaisin oikealle puolelle, mutta toisinaan se jää leikkimään pidemmäksikin aikaa. Suu on vastikään tutkittu, että siellä ei ongelman juurta ole. Luulen, että neiti kun on vain kerran sattunut tuon jutun keksimään, niin se käyttää sitä sitten keinona päästä "tilanteen herraksi" tietyissä tilanteissa. Yleensä tuo leikkiminen loppuu, kun joko laittaa vaan tamman kunnolla töihin ja pitää huolellisen tuntuman ettei kuolain pääse löystymään tai sitten kävelee hetken ja/tai helpottaa tehtävää. Mitään oikeasti vaikeaahan tuon kanssa ei ole nyt tehty, vaan ihan perusharjoituksia, mutta se ihan tavallinen rauhassa, hieman lyhyempänä ja hyvässä tahdissa liikkuminenkin voi toki intomielisen prinsessan mielestä tuntua toisinaan liian vaikealta ja alkaa ahdistaa. Heh.

Tänä viikonloppuna oli alunperin tarkoitus lähteä kisoihin, mutta kun tuli tuo koulusatulan toppaus niin eipä lähdettykään. No sinänsä ihan hyvä, ehtiipähän treenata enemmän ja valmiimmaksi. Sen puolesta harmi, että Artjärvellä olisi huomenna ollut sellaiset kisat, joissa olisi ollut verkka kisaradalla verkkaryhmissä. Se olisi ollut Zolan kannalta tosi hyvä systeemi, kun sille on aina kauhea paniikin paikka, kun joutuu siirtymään verkasta "vieraalle radalle" varsinaiseen kisasuoritukseen. No, ei voi mitään. Kesäkuussa onkin kyllä sitten tosi huonosti kisoja, joten katsotaan meneekö jopa heinäkuulle, että päästään johonkin. Treenin kannalta, treenin kannalta. Ja voihan sitä joksu jonkun radan ratsastaa kotonakin ihan huvin vuoksi vaikka videolle ja katsella sitten, olisko niihin kisoihin ylipäänsä mitään asiaa. =D

"Mitä sä sanoit, mikä pyöreänä liikkuminen? Mihin sitä tarvitaan?"

Onneksi tällasia kuvia oli aika vähän. Siis ihan jäätävän näkönen könö ja notkoselkä! 

Ihan kiva kontrasti edelliseen kuvaan istunnan suhteen :D Mutta se varmaan meneekin just niin, että kun Zola alkaa liikkua hyvin ja pyöristyy, niin mä painun etukenoon kun toi estesatula siinä vielä niin kivasti edesauttaa, ja sitten taas kun Zola liikkuu ei-niin-hyvin, niin skarppaan itse istuntani kanssa.

Prinsessa tötteröotsa! 



Kaunista tilannekuvaa siitä, kun neiti käy ylikierroksilla ja yrittää nostaa laukan omin päin. :'D


Alkaa muistuttaa ratsua jo laukassakin aika ajoin :)



torstai 25. toukokuuta 2017

Hevoset Kaivarissa

Viime lauantaina hypättiin Heidin kanssa Ratsastajainliiton järkkäämän bussin kyytiin ja suunnattiin Helsingin Kaivopuistoon katsomaan hevosia. Tapahtuma oli hieno ja pääosin tosi hyvin järjestetty. Ihmisiä oli paljon, mutta silti esimerkiksi ruokaa ei juurikaan tarvinnut jonottaa. Ohjelmassa oli kaikille jotain mielenkiintoista nähtävää, ja vaikka itselleni kaikki lajit olivat sinänsä tuttuja (paitsi ratsastusjousiammuntaa en muistaakseni ollut aiemmin nähnyt livenä), niin ohjelmanumerot olivat silti mielenkiintoisia. Expo sen sijaan oli hieman pettymys, mutta eihän se kyllä ollutkaan tapahtuman pääpointti millään tasolla. Olisi sitä kuitenkin toivonut löytävänsä jotakin ostettavaa, muutakin kuin ruoka ja pehmis, heh.

No mutta, pidemmittä puheitta (kaikki ovat varmaan jo lukeneet sata postausta tai lehtijuttua ko. tapahtumasta), tässä kyseinen päivä minun kamerani etsimen läpi kuvattuna.